Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sakari Piippo, Valtioneuvoston kanslia

Kimmo Tiilikainen
säästöt sykeltä. Ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen mukaan Luonnonvarakeskuksessa ei ole järkevää käynnistää uutta organisaatiomuutosta. Siksi kaavaillut säästöt otetaan pelkästään Suomen ympäristökeskukselta.Sakari Piippo, Valtioneuvoston kanslia

säästöt sykeltä. Ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen mukaan Luonnonvarakeskuksessa ei ole järkevää käynnistää uutta organisaatiomuutosta. Siksi kaavaillut säästöt otetaan pelkästään Suomen ympäristökeskukselta.

Hallitus säästää Luken - leikkaukset otetaan Syken rahoista

13.8.2015 17.16

Vihreä Lanka

Hallitus ei aiemmista kaavailuistaan huolimatta aio yhdistää Suomen ympäristökeskusta (Syke) ja Luonnonvarakeskusta (Luke), kertoo ympäristöministeriö tiedotteessaan.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Maaseudun tulevaisuus.

Nyt yhdistämisellä haettu noin kahden miljoonan euron säästötavoite kohdistuu pelkästään Sykeen, kertoo ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) Maaseudun tulevaisuudelle.

Syken budjetti on noin 60 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on noin puolet.

Luonnonvarojen eri tutkimuslaitokset yhdistyivät Lukeksi tämän vuoden alussa. Sen määrärahoihin kohdistuu jo aiemmin päätettyjä säästöjä.

"Kolmen tutkimuslaitoksen yhdistäminen Luonnonvarakeskukseksi on ollut mittava hanke. Uuden suuren tutkimuslaitoksen toimipaikkaverkosto hakee vielä muotoaan.  Tässä tilanteessa ei ole järkevää käynnistää uutta organisaatiomuutosta. Syke on myös menestynyt hyvin ulkopuolisen rahoituksen hankinnassa. Luotan siihen, että tulevat välttämättömät muutokset eivät vaikuta toiminnan tasoon", Tiilikainen sanoo tiedotteessa.

Suomen luonnonsuojeluliitto iloitsee siitä, että Lukea ja Sykeä ei yhdistetä.

"On hyvä, että nyt ei hukata aikaa ympäristöhallinnon sisäiseen mylläykseen. Näin voimia säästyy oikeaan työhön eli ympäristöhaasteisiin vastaamiseen", sanoo puheenjohtaja Risto Sulkava tiedotteessa.

Liitto on kuitenkin huolissaan luonnonsuojelumäärärahojen leikkauksista.

Juttua on päivitetty. 17.30: Lisätty Suomen luonnonsuojeluliiton kommentit. 21.30: Korjattu virheelliset väite siitä, että Luken ja Syken yhdistämisen arvioitiin tuovan 19 miljoonan euron säästö. Tuohon hallitusohjelman lukuun sisältyi useita muitakin säästökohteita. Lisäksi täsmennetty, että Syken kokonaisbudjetti on noin 60 miljoonaa eikä noin 30 miljoonaa, joka on valtion osuus budjetista. Leikkaus ei siis ole kahta kolmasosaa, kuten jutussa aluksi väitettiin vaan noin kolme prosenttia koko budjetista.




Viite