Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jauhot suuhun -puhekuplat

Jauhot suuhun: Suomen turha vähentää päästöjään

11.11.2016 8.58

Lasse Leipola

Väite

Suomi on niin pieni maa, ettei sen päästöillä ole merkitystä.

Lyhyt vastaus

Suomi on kooltaan kuin amerikkalainen osavaltio, joten pitäisikö niillekin antaa vapautus? Tai Kiinan kaupungeille?

Pitkä vastaus

Jokainen ilmakehään vapautuva hiilidioksidimolekyyli lämmittää ilmastoa – riippumatta siitä, onko se lähtöisin puolalaisesta hiilivoimalasta vai puolankalaisesta maastoautosta. Siten jokainen ehkäisty päästö vie meidät, koko ihmiskunnan siis, lähemmäs sitä yhteistä tavoitetta, josta sovittiin Pariisissa viime joulukuussa.

Ilmaston lämpeneminen on tarkoitus pysäyttää selvästi alle kahteen asteeseen ja mieluummin puoleentoista, joka myös aiheuttaa vakavia ongelmia ihmisille ja luonnolle.

Ilmakehä on jo nyt lämmennyt lähes asteen verran ja lämpenee vauhdilla jatkossakin. On selvää, ettei yksikään päästövähennys jää merkityksettömäksi. Siksi Suomenkin kannattaa olla talkoissa täysillä mukana.

Vaikuttaa myös siltä, että on turha pelätä Suomen olevan päästöjen vähentämisessä yli-innokas edelläkävijä. Suomi on nimittäin järjestäen tyytynyt tekemään vain sen, minkä EU vaatii.

Eikä EU edes vaadi kovin paljon. Ennen Pariisin kokousta EU puhui ”vähintään 40 prosentista” ja antoi ymmärtää, että tavoite voi kiristyä, jos Pariisissa saadaan kattava ja kunnianhimoinen ilmastosopimus. Tällainen sopimus saatiin, mutta EU:n päästövähennykset pysyivät 40 prosentissa. Vain ”vähintään” sana otettiin pois.




Viite