Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Helsingin vihreät

Jukka Relander
Kolmas yritys. Jukka Relander on pyrkinyt eduskuntaan myös kaksissa aiemmissa vaaleissa. Vuonna 2007 paikka jäi alle kahdensadan äänen päähän.Helsingin vihreät

Kolmas yritys. Jukka Relander on pyrkinyt eduskuntaan myös kaksissa aiemmissa vaaleissa. Vuonna 2007 paikka jäi alle kahdensadan äänen päähän.

Jukka Relander ehdolle – Helsingissä enää kaksi paikkaa auki

9.2.2015 9.59

Lasse Leipola

Helsingin vihreillä on enää kaksi paikkaa täyttämättä ehdokaslistallaan. Kolmanneksi viimeinen paikka meni viikonloppuna Kultti ry:n toiminnanjohtaja Jukka Relanderille. Hän sanoo lähtevänsä ehdolle, koska päätöksenteon seuraaminen sivusta on ollut liian kivuliasta.

Vaaliteemoikseen hän listaa vesistöjen suojelemisen, energiapolitiikan järkevöittämisen sekä sen, että Suomesta rakennetaan hyvinvoinnin ja kulttuurin suurvalta.

 

”Haluan olla mukana rakentamassa kasvavaa, kehittyvää ja kestävää Suomea, joka menee eteenpäin”, Relander sanoo tiedotteessa.

Helsingin vihreät julkistaa viimeiset kaksi ehdokastaan vielä helmikuun aikana. Aiemmin ehdolle on asetettu muun muassa kansanedustajat Pekka Haavisto ja Outi Alanko-Kahiluoto.

 

Vihreät  Helsinki  eduskuntavaalit 




Viite