Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreät

Vihreät

Jyrki Kasvi huolissaan kuulovammaisten tulkkauspalveluista

21.9.2017 16.18

Riikka Suominen

Kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr) esitti tänään eduskunnan kyselytunnilla huolensa kuulovammaisten palveluista. Taustalla on Kelan muuttuneet  viittomakielen tulkkauspalvelun kilpailutuksen ehdot. Jatkossa viittomakielen tulkeille ei aiota esimerkiksi korvata tulkkien työmatkoja. Kasvin mukaan muutos heikentää tulkkien saatavuutta harvaanasutuilla alueilla.

"Miten hallitus turvaa viittomakielen tulkien saatavuuden, kun tulkkien määrä putoaa 850:sta 450:an?", hän kysyi.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin) muistutti vastauksessaan, että hän tulee itsekin viittomakielisestä perheestä. Mutta kaiken vastuun Mattila sysäsi Kelalle.

"Lopullisesti ei tiedetä, mitä viimeisimmän kilpailutuksen osalta tulee. Haluaisin itsekin tietää, miten esteetön yhteiskunta toteutuu. Kannustan Kelaa ja Kelan valtuutettuja ratkaisemaan ongelman."

vammaispalvelut 




Viite