Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Petteri Tolvanen / SLL:n Uudenmaan piiri

Uusi kansallismaisema? Porkkala on toinen vahvoista kansallispuistoehdokkaista.Petteri Tolvanen / SLL:n Uudenmaan piiri

Uusi kansallismaisema? Porkkala on toinen vahvoista kansallispuistoehdokkaista.

Kaksi vahvaa ehdokasta – minne tulee uusi kansallispuisto?

13.1.2016 11.49

Sammeli Heikkinen

Huomenna selviää, minne perustetaan Suomen seuraava kansallispuisto.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) esittelee Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuonna 2017 perustettavan kansallispuiston keskiviikkona puoliltapäivin.

Julkisuudessa vahvimpina vaihtoehtoina on pyöritelty Kirkkonummen Porkkalanniemeä ja Suomussalmen Hossaa. Molemmat nousivat esiin joulukuussa eduskunnassa suuren salin puheenvuoroissa.

Eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Satu Hassi (vihr) kertoo, että ympäristöministeriöstä on oltu valiokuntaan yhteydessä kansallispuistoasiassa melko paljonkin.

"Paikan valitsee kuitenkin ministeriö", Hassi sanoo.

Kansallispuistolaki tulee tietenkin eduskuntaan hyväksyttäväksi, mutta siellä lakiin tehdään käytännössä muutoksia ja täsmennyksiä. Lain uudelleenvalmistelu eduskunnassa esimerkiksi niin, että paikkaa vaihdettaisiin, ei ole käytännössä mahdollista.


Vihreät esitti
marraskuussa, että kansallispuistoja perustettaisiin kaksi, siis sekä Porkkalaan että Hossaan. Samaa ovat ehdottaneet muun muassa luonnonsuojelujärjestöt.

"Olisi tietenkin kiva, jos molemmat perustettaisiin, mutta hallitusohjelmassa mainitaan vain yksi kansallispuisto. En siis ole kovin optimisti tässä asiassa", Hassi sanoo.

Ympäristöministeriön tiedotustilaisuuskutsussa mainitaan vain yksi kansallispuisto. Vihreän Langan saamien tietojen mukaan tiedotustilaisuudessa kerrotaan kuitenkin myös muista luonnonsuojeluhankkeista.

Porkkalan kansallispuisto on ollut etenkin Uudenmaan ympäristöjärjestöväen pitkäaikainen haave. Hassin mielestä sekä Porkkala että Hossa ovat luontoarvoiltaan ja historialtaan kansallispuistoiksi sopivia.

"Porkkalan valinta suojelisi luontoa enemmän näköpiirissä olevilta uhilta kuin Hossan. Hossassa on jo retkeilyalue, jonka muuttaminen kansallispuistoksi ei muuttaisi alueen käyttöä paljonkaan."

Tämän vuoksi Porkkala on kuitenkin myös Hossaa hankalampi kansallispuistoehdokas. Hossassa maat ovat jo valtiolla ja retkeilyalueverkosto valmiina. Paikalliset asukkaat ja yrittäjät kannattavat kansallispuistohanketta varsin yksimielisesti.

Porkkalassa maanomistus on sirpaleisempaa ja soraääniä enemmän. Hossan puisto olisi Tiilikaiselle helpompi ratkaisu.


Edellisellä
kansallispuistokierroksella viime vaiheessa karsiutuneet Lapin Käsivarren ja Pohjois-Pohjanmaan Olvassuon puistoehdotukset eivät ole nousseet esiin uusissa puistokaavailuissa.

Käsivarressa paikallisten yrittäjien ja Enontekiön kunnan vastustus oli sen verran voimakasta, ettei kansallispuistoa sinne liene tulossa vieläkään. Olvassuo taas ei välttämättä ole 100-vuotisjuhlavuoden puistoksi riittävän merkityksellinen historiallisesti.

Vihreä Lanka seuraa huomista tiedotustilaisuutta Twitterissä (@vihrealanka) ja uutisoi päätöksen verkkosivuillaan.




Viite