Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Kohti tuntematonta. Ulkoministeriön mukaan Afganistan on niin vaarallinen maa, ettei sinne kannata edes matkustaa. Kuvituskuva.Sammeli Heikkinen

Kohti tuntematonta. Ulkoministeriön mukaan Afganistan on niin vaarallinen maa, ettei sinne kannata edes matkustaa. Kuvituskuva.

Karkotettujen kone lähti puoliltaöin – mielenilmaukset jatkuvat tänään

4.4.2017 8.55

Sammeli Heikkinen

Mielenilmaukset Suomen Afganistaniin toimeenpanemia ihmisten pakkokäännytyksiä vastaan jatkuvat tänään tiistaina Helsingin Kansalaistorilla.

Ainakin pari sataa ihmistä osoitti mieltään Helsinki-Vantaan lentoasemalla maanantai-iltana, kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ihmisiä kuljetettiin lentokentälle ja edelleen koneeseen, joka lähti ennen puoltayötä.

Al-Jazeera kertoi Suomen suunnittelemasta karkotuslennosta lauantaina. Tieto siitä, että pakkokäännytys on käynnissä, alkoi levitä maanantaina sosiaalisessa mediassa. Spontaani mielenosoitus syntyi lentokentälle vain parissa tunnissa.

Helsingin Sanomien mukaan puoliltaöin lähtenyt lento oli kolmas Afganistaniin käännytettyjä kuljettanut kone. Taustalla on Suomen ja Afganistanin lokakuussa solmima sopimus, joka mahdollisti pakkopalautukset. 

Vihreä eduskuntaryhmä vaati kannanotossaan Suomea keskeyttämään käännytykset Afganistaniin. Ryhmän mukaan ihmisiä oli kerätty säilöön pakkokäännytystä varten viikon ajan "muun muassa myöhään iltaisin ja aikaisin aamulla sekä lapsia koulusta kesken koulupäivän".

Vihreistä kansanedustajista Helsinki-Vantaalla olivat mielenosoittajien joukossa Emma Kari ja Ozan Yanar.

"Häpeällistä. Suomen hallitus, olemme teihin erityisen pettyneet! Ette kommentoineet edes yhdellä twiitillä perheiden karkoittamista sellaiseen maahan, jossa he saattavat joutua vaaraan", Yanar kirjoitti Facebookissa sen jälkeen kun maasta käännytettyjä kuljettanut kone oli lähtenyt.

Myös vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö vaati hallitusta vastuuseen käännytyksistä ja kirjoitti:

"Kaikkia ihmisiä on kohdeltava inhimillisesti ja oikeudenmukaisesti. On varmistettava, että Suomi noudattaa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, lasten oikeuksia ja että jokaisen ihmisen oikeussuoja turvataan. Tällaiset menettelyt eivät voi jatkua."

Laittomat karkoitukset lopetettava -mielenosoituksen järjestää Minun Suomeni on kansainvälinen -verkosto. Mielenosoitus alkaa Kansalaistorilla kello 12.

Mielenosoituksen paikka muutettu kello 9.33 Rautatientorista Kansalaistoriksi.

pakolaiset  turvapaikanhakijat  pakkokäännytys  mielenilmaus 




Viite