Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Helen

Hanasaaren voimala
Tulevaisuus katkolla. Helsingin kaupunginvaltuusto päättänee vielä tämän vuoden aikana, onko Hanasaaren kivihiilivoimalalle tarvetta tulevaisuudessa.Helen

Tulevaisuus katkolla. Helsingin kaupunginvaltuusto päättänee vielä tämän vuoden aikana, onko Hanasaaren kivihiilivoimalalle tarvetta tulevaisuudessa.

Kaupunginhallitus jätti Helsingin energiatulevaisuuden pöydälle

16.11.2015 17.03

Lasse Leipola

Helsingin kaupunginhallitus jätti maanantaisessa kokouksessaan kaupungin energiahuollon järjestämistä koskevan päätöksen viikoksi pöydälle. Kyseessä on normaali toimenpide, joka antaa jäsenille aikaa tutustua tärkeän päätöksen taustoihin.

Päätöstä on luonnehdittu Suomen suurimmaksi ilmastopäätökseksi, koska käytännössä kyse on hiilivoiman tulevaisuudesta Helsingissä.

Helenin hallituksen ja kaupungin konsernijaoston kannattama niin sanottu hajautetun tuotannon vaihtoehto tarkoittaisi esimerkiksi Salmisaaren öljyvoimalan uudistamista pellettivoimalaksi ja pienemmän biolämpökeskuksen rakentamista Vuosaareen. Se myös mahdollistaisi Hanasaaren kivihiilivoimalan sulkemisen 2020-luvulla.


Hajautetun tuotannon ratkaisulle on ollut esillä myös kaksi muuta vaihtoehtoa, joilla olisi mahdollista vähentää kasvihuonekaasupäästöjä: uuden monitoimivoimalan rakentaminen Vuosaareen tai Hanasaaren hiilivoimalan uudistaminen monitoimivoimalaksi. Monitoimivoimaloissa olisi mahdollista polttaa uusiutuvien polttoaineiden lisäksi myös fossiilisia polttoaineita.

Kaikkien kolmen vaihtoehdon on arvioitu vähentävän Helsingin päästöjä noin miljoonalla tonnilla, mikä on noin kolme prosenttia Suomen päästöistä. Hajautetun tuotannon vaihtoehto erottuu joukosta edukseen edullisimpana, minkä lisäksi se on mahdollista toteuttaa vaiheissa.

Helsinki  energia 




Viite