Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Alueiden komitea

Sirpa Hertell
Espoon vihreiden Sirpa Hertell esitteli ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevan lausunnon helmikuussa Brysselissä. Alueiden komitea

Espoon vihreiden Sirpa Hertell esitteli ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevan lausunnon helmikuussa Brysselissä.

Kotikunnan kokoushuoneesta voi päätyä Brysselin kabinetteihin

6.4.2017 15.59

Lasse Leipola

Huhtikuun alussa muun muassa Laitilassa, Lapinlahdella ja Säkylässä jännitetään, onko kunnalla jatkossakin edustaja Brysselissä.

Alueiden komiteassa ovat edustettuina demokraattisesti valitut päättäjät pienistä kylistä aina Pariisin kaltaisiin metropoleihin asti.

Talouskriisi ja populistien nousu ovat herättäneet huolen EU:n uskottavuudesta ja suosiosta. Samalla ne ovat nostaneet alueiden komitean merkitystä: sitä on alettu pitää suorana yhteytenä paikallistason ja Brysselin välillä.


Suomella on väkilukunsa perusteella yhdeksän paikkaa, jotka jakautuvat puolueille kuntavaalituloksen perusteella.
Puolueilla on erilaisia tapoja valita omat edustajansa. Vihreissä paikka on laitettu avoimeen hakuun.

”Olin ollut useamman kauden valtuustossa ja kaipasin jotain tapaa päästä laajentamaan omaa poliittista työtäni, sillä olin onnistumatta pyrkinyt eduskuntaan. Olen tyytyväinen, että päädyin alueiden komiteaan enkä eduskuntaan”, sanoo Espoon vihreiden Sirpa Hertell.

Puolueen sääntöjen mukaan Hertelliä ei voi valita tehtävään enää kolmatta kertaa alueiden komitean kauden vaihtuessa vuonna 2020. Tosin jos Hertelliä ei valita näissä vaaleissa Espoon valtuustoon, hän joutuu luopumaan paikastaan jo nyt. Samaa jännittävät myös alueiden komitean kahdeksan muuta suomalaisjäsentä.


Vihreitä on komiteassa niin vähän, ettei omaa ryhmää saa muodostettua. Vihreät eri puolilta Eurooppaa ovat jakautuneet muihin ryhmiin. Hertell valitsi EPP:n.

”Paljon siitä, mitä kirjoitan, menee suoraan läpi EPP:n kantana.”

Helmikuussa alueiden komiteassa hyväksyttiin Hertellin valmistelema lausunto ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. Komissiossa vastaava työ on vasta alkamassa.

”Komission virkamiehet jopa ehdottivat minulle, että voisitko laittaa tämän ja tämän ehdotuksen tai näkökulman lausuntoosi.”

kuntavaalit  bryssel  alueiden komitea  valtuusto  valtuutetut  Vihreät  espoo 




Viite