Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Euroopan komissio

Juho Romakkaniemi
Euroopan komissio

Läpivalaisussa kokoomuksen räksyttäjä Juho Romakkaniemi

5.9.2017 9.42

Jenni Leukumaavaara

Miksi hänellä on valtaa?

Vuonna 1977 syntynyt Juho Romakkaniemi on työskennellyt vuodesta 2014 EU-komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen kabinettipäällikkönä Brysselissä. Työssään hän vastaa Kataisen kabinetin toiminnasta ja strategiatyöstä.

EU-asioihin keskittyvä Politico-lehti on rankannut Romakkaniemen kuudenneksi vaikutusvaltaisimmaksi kabinettipomoksi EU-komissiossa.

Jo kotimaassa Romakkaniemi on työskennellyt Kataisen avustajana tämän ollessa kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri ja pääministeri. Hän on avustanut myös Alexander Stubbia pääministerikaudella sekä Olli Rehniä tämän ollessa EU-komissaari.

Uran alku

Romakkaniemi kasvoi politiikkaan jo kotona, sillä hänen äitinsä oli vihreiden kunnanvaltuutettu Kuopiossa.

Teini-iässä Romakkaniemi valitsi kokoomuksen. Hän oli vaikuttunut ekososiaalista markkinataloutta painottavasta vuoden 1993 periaateohjelmasta.

Romakkaniemi on ollut yhden kauden kaupunginvaltuutettuna Helsingissä.

”Hän oli rivivaltuutettu, ei mitenkään vallan ytimessä. Ensimmäisenä hänestä tulee mieleen tahallinen ärsyttäminen. Esimerkiksi käy, että kun valtuustossa oli aloite kasvisruokapäivästä, Romakkaniemi teki aloitteen liharuokapäivästä”, sanoo samaan aikaan valtuustoon
valittu vihreiden poliitikko.

Myös monet muut haastateltavat kuvailevat Romakkaniemeä ärsyttäväksi. Hän osaa olla myös savolaisen lupsakka seuramies.

Uran käännekohta

Romakkaniemen uran käännekohta oli tutustuminen Jyrki Kataiseen kokoomusnuorissa 1990-luvulla.

Kotimaan politiikassa Romakkaniemi oli 2000-luvun puolivälistä eteenpäin nostamassa kokoomusta pääministeripuolueeksi. Kokoomuksen dream teamiin kuuluivat Katainen, puoluesihteeri Taru Tujunen, kansanedustaja Jyri Häkämies sekä avustajat Romakkaniemi ja Jussi Kekkonen.

”Vaikka Kekkosen Jussi oli se ykkösaivo Kataisen takana, kyllä Juhokin kuului läheisesti siihen porukkaan, jonka aikana kokoomus nousi nykyiseen asemaansa suomalaisessa yhteiskunnassa”, arvioi vasemman laidan politiikan ammattilainen.

Miten käyttää valtaa?

Romakkaniemeä kuvaillaan ideologiseksi dynamoksi, joka on taitava syöttämään ajatuksia esimiehilleen ja neuvottelukumppaneilleen. Brysselissä Romakkaniemi on näkymättömämpi vaikuttaja, mutta erittäin aktiivinen kommentoija ja provosoija sosiaalisessa mediassa.

”Moni on ihmetellyt, miten hänestä on tullut tuollainen aggressiivinen ja yksisilmäinen. Jotkut ovat sitä mieltä, että hienot hommat ovat kihahtaneet hattuun, toiset taas että siinä käydään sitä tuskaa läpi, että Brysselissä hän on pieni kala isossa altaassa. Suomessa hän sai olla iso kala pienessä altaassa”, demarivaikuttaja sanoo.

Arvomaailma ja verkostot

Romakkaniemen sanotaan liukuneen poliittisen uran alkuvaiheen sosiaaliliberalismista yhä oikeammalle markkinaliberaaliksi.

”Hän pyrkii esittämään omat ideologiset mielipiteensä niin, että nämä ovat ainoita järkeviä tapoja hoitaa asioita, ja kaikki muut ovat ideologiansa sokaisemia. Se on hauskaa, mutta toisaalta rasittavaa, jos oikeasti yrittää jostain keskustella”, Romakkaniemen kanssa työskennellyt sanoo.

Romakkaniemi oli tärkeä neuvottelija vuoden 2011 vaikeissa hallitusneuvotteluissa. ”Mittatilauspuvuissa liihottavat nuoret jupit” Romakkaniemi ja Kekkonen hermostuttivat etenkin demareita.

Kabinettipäällikkö on ristiriitainen henkilö myös kokoomuksessa: hänen ansionsa spin doctorina myönnetään, mutta hän on myös vihattu puolueen sisällä. Jos hän esimerkiksi päättäisi pyrkiä puoluesihteeriksi, laajemman tuen saaminen voisi olla kovan työn takana tai jopa mahdotonta.

Perhe ja harrastukset

Romakkaniemi on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Romakkaniemi on kuopiolaisen jääkiekkoseura KalPan innokas kannattaja.

Tulot 2015

Suomessa verotettavaa ansiotuloa 2000 euroa, pääomatuloa 10 186 euroa. Kabinettipäälliköiden palkkataso on noin 150 – 170 000 euroa vuodessa.

juho romakkaniemi  eu 




Viite