Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Iiro Törmä

Iiro Törmä
Analyysi

Langan puolueanalyysi: Protestipuolueiden kilpajuoksu

15.8.2017 21.05

Jenni Leukumaavaara

Suomen Maaseudun Puolueen konkurssiraunioilta ponnistanut perussuomalaiset jytkähti eduskuntavaaleissa 2011 ja 2015. Puolueen kannatuspohjan laajentamisen vuoksi Timo Soini oli kuitenkin päästänyt mukaan Jussi Halla-ahon ja tämän radikaalit, ulkomaalaisvastaiset seuraajat. Lopulta halla-aholaiset nurkkasivat puolueen ja söivät Soinin perinnön.

Vuosia muut puolueet ajattelivat, että perussuomalaiset ovat vain väliaikainen harmi. Viimeistään hallitukseen nousu sulattaa populistit pois nurkista pyörimästä. Näin ei ole käynyt.

Nyt Suomessa on Halla-ahon johtama perussuomalaiset, josta SMP:n agraariromantiikka ja puheet pienen ihmisen puolustamisesta on työnnetty pois. 

Uusi vaihtoehto -ryhmänä perussuomalaisista irtautuneet 20 kansanedustajaa puolestaan kerää kannattajakortteja ja pyrkii viralliseksi puolueeksi nimellä Sininen tulevaisuus. 

Molempien ryhmien tehtävänä on kristallisoida olemassaolonsa syy ja se, miten ne eroavat muista puolueista.

Ryhmiä yhdistää konservatiivisuus ja EU-kriittisyys, mutta voi erottaa talouspolitiikka. Halla-aho puhui jo puheenjohtajakamppailun aikana siitä, että köyhiä verotetaan melko vähän, ja että keskituloisten verotusta olisi syytä keventää.

Sininen tulevaisuus on toistanut olevansa keskiluokan puolue. Se asettuu Halla-ahon ja kokoomuksen väliin. Siniset irtautujat ukkoutuvat, maltillistuvat ja yleispuolueistuvat. Uusi ryhmä tuskin jättää maahanmuuttoa kokonaan vanhalle puolueelle – eduskunnassa puheet saattavat jopa koventua molemmin puolin.

Perussuomalaisista tullee maahanmuuttoa kritisoiva vihaisten nuorten ihmisten puolue. Sen tulevaisuutta pohtiessa kannattaa kääntää katse Ruotsiin. 

”Parin vuoden mittaisesta hallitustaipaleestaan huolimatta perussuomalaisten asema muistuttaa nyt läheisesti ruotsidemokraatteja. Näihinhän perinteiset ruotsalaispuolueet ovat päättäneet pitää selkeää hajurakoa. Samaan aikaan ruotsidemokraatit ovat tasaisesti kasvattaneet suosiotaan oppositiossa”, perussuomalaisia tutkiva Niko Pyrhönen kirjoitti Vihreän Langan analyysissaan perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen. 

Jos Halla-aho onnistuisi asemoitumaan niin, että kaikki puolueet ottavat kantaa suhteessa perussuomalaisiin, silloin ps menestyy.

Tällä hetkellä perussuomalaisilla ei ole asiaa hallituksen. Sinisen tulevaisuuden alku puolestaan osoittaa, että hallitukseen pyritään hanakasti. Eri asia on, antavatko närkästyneet kannattajat loikkareille anteeksi ja tukevatko he ryhmää. 

Puolueiden jatkon ratkaisee se, aikovatko ne keskittyä ampumaan toisiaan. Siinä tapauksessa molemmat kutistuvat. Jos ne ottavat poliittiseksi vastustajikseen vasemmistoliiton tai vihreät, ne voivat pärjätä paremmin.

Ryhmittymien alkutaival näyttää siltä, että kiikarinsihti on pikemminkin entisissä puoluetovereissa.

Vihreä Lanka hahmotteli suurimpien suomalaispuolueiden tulevaisuutta. Arviot pohjautuvat tutkimuksiin, poliitikkojen, tutkijoiden, taustavaikuttajien ja toimittajien haastatteluihin. Johtopäätökset ovat toimituksen. Juttu on julkaistu kesäkuussa 2017 Vihreän Langan numerossa 4/2017.

perussuomalaiset  sininen tulevaisuus  puoluekenttä 




Viite