Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Luvut vihdoin julki! Näin hallitus leikkaa köyhimmiltä

14.8.2015 12.18

Lasse Leipola

Valtiovarainministeriön tänään perjantaina julkaisemasta talousarvioesityksestä käy ilmi, miten ankarat kehitysyhteistyöhön kohdistuvat leikkaukset kohdistuvat.

Koko kehitysyhteistyöpotti supistuu 1 015 miljoonasta eurosta 714 miljoonaan euroon. Tämän arvioidaan johtavan siihen, että kehitysyhteistyön BKTL-osuus putoaa 0,48 prosenttiin, vaikka hallituksen pitkän aikavälin tavoitteena on sen nostaminen 0,7 prosenttiin.

Suurin kehitysyhteistyön määrärahoista kulkee ulkoministeriön kautta, joten lähes kaikki leikkaukset on tehty sieltä.

Kansainvälisille järjestöille, muun muassa UNICEF:ille ja UN Womenille, maksettavista rahoista lähtee yli puolet. Taso laskee 270 miljoonasta eurosta 120 miljoonaan euroon.

Kotimaisien järjestöjen tukea leikataan aiemmin uutisoidun mukaisesti 43 prosenttia, eli 114 miljoonasta eurosta 65 miljoonaan euroon.

Euroopan kehitysrahastolle maksettava summa lähes kaksinkertaistuu 45 miljoonaan euroon. Tämän lisäksi suurilta leikkauksilta säästyvät vain humanitaarinen apu sekä evaluointi ja sisäinen tarkastus.

Tukimuotoisesta kehitysyhteistyöstä siirtyy 130 miljoonaa euroa lainaksi ja Finnfundin pääomittamiseen.

Ulkoministeriön ulkopuolisesta kehitysyhtyöstä leikataan lähinnä sisäministeriön kehitysyhteistyön määrärahaa, joka putoaa 15,4 miljoonasta eurosta 8,8 miljoonaan euroon.

Ministeriöt jatkavat budjettineuvotteluita vajaan kahden viikon kuluttua. Hallituksen budjettiriihi pidetään 9.–10. syyskuuta. Eduskunta päättää lopullisesta budjetista joulukuussa.

Näin kehitysyhteistyön leikkaukset jakautuvat UM:n Hallinnonalalla (milj. euroa)

  • yhteensä 801,4 ->498,1 (-38%)
  • monenkeskinen kehitysyhteistyö 268,6 ->119,3 (-56%)
  • maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö 234,4 -> 148 (-37%)
  • Euroopan kehitysrahasto 25,2 -> 45,0 (+79%)
  • maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 57,3 -> 36,7 (-36%)
  • humanitaarinen apu 74,8 -> 70,0 (-6%)
  • suunnittelu, tukitoiminnot ja tiedotus 8,0 -> 5,0 (-38%)
  • evaluointi ja sisäinen tarkastus 2,7 -> 2,3 (-15%)
  • tuki järjestöille 114,0 -> 65,0 (-43%)
  • korkotuki-instrumentti 16,5 -> 6,8 (-59%)

Juttua on päivitetty muiden ministeriöiden osalta sekä korjattu virheellinen väite siitä, ettei Finnfundin pääomistus olisi 130 miljoonaa euroa.




Viite