Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Harri Hakala

Veli Liikasen mielestä muun Suomen kannattaisi ottaa oppia Mikkelin energiavalinnoista. Harri Hakala

Veli Liikasen mielestä muun Suomen kannattaisi ottaa oppia Mikkelin energiavalinnoista.

Mikkelin vihreät aikovat saada kaupunkilaisensa fillaroimaan

30.1.2018 20.11

Jenni Leukumaavaara

Mikkelin vihreät haluaa purkaa varhaiskasvatukseen tehdyt leikkaukset ja lisätä pyöräteitä.

Vihreät nousi tällä kaudella neljänneksi suurimmaksi puolueeksi Mikkelissä. Miten se on vaikuttanut, vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja ja vihreiden varapuheenjohtaja Veli Liikanen?

”Käytännössä syrjäytimme perussuomalaiset edellisen vaalijytkyn jäljiltä. Vihreillä on puheenjohtajuus meille tärkeässä kaupunkiympäristölautakunnassa ja hyvät yhteydet kaikkiin puolueisiin.”

Mikä on kevään tärkein poliittinen kysymys Mikkelissä?

”Kaupungin palveluverkkoselvitys on raskas puristus, varsinkin kun talous on alijäämäinen. Monessa koulussa on sisäilmaongelmia. Työtä on myös varhaiskasvatuksessa: Mikkeli salli ryhmäkokojen kasvattamisen ja lakkautti subjektiivisen päivähoito-oikeuden.”

Mikä on vihreiden tavoite päivähoidon suhteen?

”Varhaiskasvatusleikkausten purkaminen. Näyttäisi, että ainakin subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamiseen olisi mahdollisuuksia.”

Mitä muualta Suomesta pitäisi tuoda Mikkeliin?

”Paremmat pyöräilymahdollisuudet. Viime kaudella teimme kevyen liikenteen ja kävelyolosuhteiden edistämissuunnitelman, mutta sen toteuttaminen on alkutekijöissään. Selvä enemmistö mikkeliläisistä asuu alle viiden kilometrin etäisyydellä keskustasta, joten pyöräilyn edistämisellä saataisiin merkittäviä terveys- ja ympäristövaikutuksia. Ihailen Helsinkiä ja Tamperetta, joissa ollaan valmiita satsaamaan näihin paljon rahallisestikin.”

Missä muu Suomi voisi ottaa mallia Mikkelistä?

”Meillä on edistetty uusiutuvaa energiaa. Etelä-Savon energiayhtiö siirtyi jo 1990-luvulla puupohjaiseen energian­tuottoon. Nyt yhtiö painottaa aurinkoenergiaa ja biokaasua. Energiayhtiömme päätti irtautua Fennovoimasta jo viime kaudella.”

Mitä jokaisen suomalaisen tulisi tietää Mikkelistä?

”Mikkeli tarjoaa koululaisille maksuttoman joukkoliikenteen kahden vuoden kokeiluna. Mallia on otettu Pieksämäeltä, jossa ilmaiset kuljetukset ovat tuoneet jopa säästöjä.”

Missä Mikkelin vihreät ovat 10 vuoden päästä?

”Olemme 11-12 valtuutetulla toiseksi suurin puolue. Vihreässä Mikkelissä on terveet koulut puhtaiden vesien äärellä.”

mikkeli  Vihreät  maakunnat  politiikka  varhaiskasvatus  pyörätiet 




Viite