Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ministeriö perääntyi: Ei esitä hallintarekisteriä

14.11.2014 11.36

Annakaisa Suni

Suomalaiset osakeomistukset pysyvät jatkossakin julkisina. Tänään perjantaina lähtee toiselle lausuntokierrokselle muutettu lakiehdotus, jonka mukaan osakeomistusten nimettömyyden mahdollistavaa hallintarekisteriä ei laajenneta suomalaissijoittajien ulottuville.

Valtiovarainministeriön työryhmä tulkitsi kesällä, että EU:n säädökset vaativat hallintarekisterin laajentamista. Vihreät on vastustanut osakeomistuksen julkisuuden vähenemistä.

Nyt ministeriö esittää aiemmasta tulkinnasta poiketen EU:n sallimaa jäsenvaltiokohtaista poikkeusta.

"Poikkeussääntöä esitetään käytettäväksi, jotta pörssiyhtiöiden osakkeiden yleisöjulkisuus voitaisiin ylläpitää Suomessa vähintään nykytasolla. Emme myöskään halua sallia osakeomistusten piilottamista niin sanottujen laarimuotoisten hallintarekisterien taakse", sanoo valtiovarainministeri Antti Rinne (sd) tiedotteessa.

hallintarekisteri  talous  verotus  sijoittaminen 




Viite