Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Läpivalaistu Jyrki Peisa

Mukava pelimies – läpivalaisussa Jyrki Peisa

14.11.2016 10.09

Sammeli Heikkinen

Ympäristöministerin erityisavustaja, keskustan Jyrki Peisa viihtyy vallan liepeillä ja poissa julkisuudesta. Pidetty seuramies puolustaa ministeriön asiaa kuin omaansa.

Uran alku

Jyrki Peisa (kesk) on kotoisin Lapista, Rovaniemen eteläpuolelta Ranualta. Hän opiskeli Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kaksikielisessä juristikoulutuksessa ja sai oikeustieteen kandidaatin paperit kesäkuussa 2005.

Samana vuonna 26-vuotias Peisa pääsi töihin keskustan eduskuntaryhmän kansliaan talouspoliittiseksi sihteeriksi.

Miksi hänellä on valtaa?

Ministerin erityisavustaja käyttää suurta valtaa, mutta avustajan omaa valtaa on vaikea erottaa ministerin vallasta. Erityisavustaja on portinvartija: Jos haluaa tavata ministerin, on monesti ainakin aluksi tyytyminen erityisavustajaan. Tieto kulkee suurelta osin ministerille erityisavustajan koostamana ja analysoimana. Usein hän edustaa ministeriä ministeriön sisäisissä neuvotteluissa.

Peisan vastuu on suurempi kuin monella muulla erityisavustajalla, koska ympäristöministerin tehtäväkenttä on poikkeuksellisen laaja. Kimmo Tiilikaisen (kesk) hoidettavana on myös maa- ja metsätalousministeriö.

Uran käännekohta

Onni potkaisi vuoden 2008 lokakuussa, kun elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) valitsi Peisan erityisavustajakseen edellisen, Brysseliin siirtyneen avustajan sijaiseksi.

”Minulle suositeltiin aluksi toista henkilöä. En tuntenut Peisaa, mutta kun opin tuntemaan hänet, hän osoittautui työteliääksi ja analyyttiseksi. Meistä tuli hyvä työpari. Hän oli minun kannaltani erittäin tärkeä henkilö”, Pekkarinen sanoo nyt.

Juuri Pekkarisen erityisavustaja-aika toi Peisan ansioluetteloon sopivaa painoarvoa, jolla hän pääsi esimieskokemuksen puuttumisesta huolimatta puu- ja turve-energia-alan ykköslobbariksi eli Bioenergian toimitusjohtajaksi muutama vuosi myöhemmin. Valinnassa keskustan jäsenkirja ei ollut meriitti, pikemminkin päinvastoin, sillä puoluepoliittista sitoutumista pidettiin rasitteena.

Miten käyttää valtaa?

Peisa ei tuo itseään esiin. Hän ei juuri näy sosiaalisessa mediassa eikä hänestä ole tehty lehtijuttuja. ”Hän haluaa olla vallan liepeillä”, arvioi eräs hänen uraansa seurannut.

Lobbarina Peisa oli työteliäs. Ylen kesäkuussa 2014 tekemän jutun mukaan Peisa oli Bioenergian edustajana aktiivisimpia lobbaajia ympäristölain valmistelussa. Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen erityisavustajana Peisa ottaa etujärjestöihin yhteyttä edeltäjäänsä selvästi hanakammin.

Toisaalta työ- ja elinkeinoministeriössä Peisan kanssa yhtä aikaa työskennellyt arvioi, että ainakin joskus Peisa saattoi ajaa myös omaa agendaansa.

”Suora ja vilpitön kaveri, mutta kuitenkin pelimies. Hän etsi ja kaiveli faktoja, kuitenkin omien näkemystensä tueksi. Mutta näinhän poliitikot toimivat. Ja poliittinen eläin Peisa on henkeen ja vereen.”

Mihin vaikutusvalta perustuu?

Peisan valta perustuu suhteisiin, jotka on solmittu ryhmäkanslia-aikoina ja työ- ja elinkeinoministerin, pääministeri Mari Kiviniemen (kesk) ja nykyisin ympäristöministerin avustajana.

Bioenergiassa Peisan kanssa yhtä aikaa työskennellyt muistelee, että tällä oli hyvät verkostot kaikkiin poliitikkoihin, ei vain keskustalaisiin.

”Hauska tyyppi ja seuramies, mukava ihminen. Se on auttanut oman verkoston luomisessa”, arvioi pääministerin avustaja-aikana hänen kanssaan työskennellyt.

Toisaalta Peisa voi olla myös ärhäkkä. Etujärjestön edustaja kertoo tämän suhtautuvan ministeriön kantojen puolustamiseen yllättävänkin tunteellisesti.

”Joskus hän hyökkää vastaan asioissa, joiden ei olettaisi olevan hänelle tärkeitä. Hän on lähettänyt tiukkojakin viestejä puhelimitse tai kasvotusten. Toinen puoli on se, että hän pelaa ainakin osin avoimin kortein ja hänen kanssaan voi puhua asioista suoraan.”

Politiikan ytimessä kaikki tuntevat toisensa. Jos huijaamisesta jää kiinni, menettää sosiaalista pääomaa, josta vaikutusvalta riippuu. Peisa ei ole jäänyt kiinni huijaamisesta, eikä kukaan haastatelluista syytä häntä kierosta pelistä.

Verkostot, harrastukset ja perhe?

Peisa seurustelee keskustan lappilaisen kansanedustajan Katri Kulmunin kanssa. Peisa lahjoitti Kulmunin eduskuntavaalikampanjaan 6 000 euroa.

”Häntä ei haittaa, että puoliso on se vahva poliitikko”, eräs Peisaan tutustunut arvioi.

Vapaa-aikanaan Peisa lukee faktaa ja fiktiota ja katsoo televisiosta Satuhäitä ja Pressiklubia.

Vuositulot 2014

96 567 euroa (Bioenergian toimitusjohtajana).




Viite