Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Nainen ei päässyt naisten talouskeskusteluun Suomi-areenassa – Lapsiparkki puuttui

Helka Hosia.
Helka Hosia.

Helka Hosia.

14.7.2016 18.04

Annakaisa Suni

Miksei Porin Suomi-areenassa ole lapsiparkkia, kysyy espoolainen vihreä poliitikko Helka Hosia.

Hosia osallistuu lomallaan Porin Suomi-areenan tapahtumiin. Hänen miehensä osallistuu politiikan keskusteluviikolle työnsä puolesta ja heidän mukanaan on myös perheen nuorimmainen lapsi.

Perheen saavuttua Poriin Hosia huomasi, että tapahtumassa ei ole lapsiparkkia. Siksi tapahtumiin osallistuminen jäi vähemmälle kuin hän oli toivonut.

Hän olisi halunnut mennä kuuntelemaan esimerkiksi Suomi-neito kehään! -paneelia, jossa asiantuntijanaiset pohtivat Suomen taloutta. Naispoliitikolta jäi siis naisten talouskeskustelu väliin lastenhoitovelvoitteiden vuoksi.

Hosia huomauttaa, että monissa suurissa tapahtumissa, kuten esimerkiksi asuntomessuilla, on lapsiparkki.

"Oletetaanko, että pienten lasten vanhemmat ovat kiinnostuneempia sisustuksesta kuin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta?" hän kysyy.

Moni yrityksen tai järjestön työntekijä osallistuu Suomi-areenaan työajalla, mutta kuntapoliitikot käyttävät verkostoitumiseen lomapäiviään. Siksi lapsiparkki olisi erityisen hyödyllinen heille, Hosia sanoo.


Suomi-areenan vastaava tuottaja Mari Haavisto ei ole saanut suoraa palautetta lapsiparkin puuttumisesta.

"Tilaisuudet ovat kaikille avoimia, joten niihin voi tulla piipahtamaan lastenkin kanssa. Toki ymmärrän, että lapset eivät ehkä jaksa keskittyä tuntia ja varttia."

Haavisto kertoo, että Suomi-areenaan oli tavoitteena saada täksi kesäksi lapsiparkki. Järjestäjät ehdottivat muutamalle järjestölle lapsiparkin perustamista, mutta eivät löytäneet vielä sopivaa innostunutta tahoa.

Oletteko ajatelleet, että Suomi-areena voisi itse järjestää lapsiparkin?

"Se on yksi vaihtoehto. Käytännössä kaiken Suomi-areenan ohjelman ja sisällön tuottavat 270 eri toimijaa, mutta toki mietimme tätä ensi kesän osalta myös omassa tiimissä", Haavisto sanoo.

Suomi-areena 2016  tasa-arvo 




Viite