Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Niinistö hiillosti Sipilää kyselytunnilla synkistä puheista

24.9.2015 16.54

Sammeli Heikkinen

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kovisteli torstaina kyselytunnilla pääministeri Juha Sipilää (kesk) tämän synkistä talousnäkemyksistä.

Sipilä maalasi viime viikon keskiviikkona pitämässään poikkeuksellisessa televisiopuheessa Suomen tilasta varsin synkän kuvan ja jatkoi madonlukujaan pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina.

Niinistö muistutti puheenvuorossaan, että monien asiantuntijoiden mielestä Sipilän väitteet olivat liian kovia.

Sipilä on esimerkiksi sanonut, että valtio on velkaantunut lähes miljoonan euron tuntivauhtia viimeiset seitsemän vuotta. Talouselämä-lehti laski, että tänä vuonna tahti on ollut noin 600 000 euroa tunnissa ja 2009–2014 keskimäärin 775 000 euroa tunnissa.

Sipilä myös pelotteli, että Suomi voi joutua liiallisen alijäämän menettelyyn, jolloin leikkauksista päättäisi viime kädessä komissio.

Taloussanomien mukaan mahdollinen alijäämämenettely olisi kuitenkin hidas prosessi, johon melkein jokainen euromaa on jossain vaiheessa löytynyt. Suomen leikkauksista päättäisi edelleen eduskunta.

Niinistö myös totesi, että Suomi saa nyt velkaa halvemmalla kuin ehkä koskaan, minkä vuoksi maan tilanne on täysin toinen kuin esimerkiksi 1990-luvun alun lamassa.

"Ovatko näin kovat keinot leikata hoitajien palkoista oikeita, vaikka muitakin keinoja olisi?" Niinistö kysyi pääministeriltä.

Sipilä myönsi vastauksessaan, että Suomen velkataso on siedettävä, eikä liiallisen alijäämän menettely olisi "mikään maailmanloppu".

Pääministeri oli kuitenkin sitä mieltä, että leikkaukset ovat tarpeen nimenomaan alijäämän vuoksi.




Viite