Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Oliko maahanmuuttovastaisuus vaalivaltti pienissä kunnissa?

Maahanmuuttajien määrä ja perussuomalaisten kannatus eräissä kunnissa
Klikkaa grafiikka suuremmaksi.

Klikkaa grafiikka suuremmaksi.

7.5.2015 14.21

Juha Honkonen

Maahanmuuttoon kriittisimmin suhtautuvan puolueen, perussuomalaisten, suosio on korkeinta kunnissa, joissa ulkomaalaisia on erittäin vähän.

Eduskuntavaaleissa eniten perussuomalaisia kannatettiin Kihniössä, jossa puolue sai 47,9 prosenttia äänistä. Pirkanmaalaiskunnan asukkaista vain 1,2 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia. Tilastokeskuksen määritelmän mukaan ryhmään kuuluu, jos on syntynyt ulkomailla tai jos molemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla.

Ulkomaalaistaustaisia on vähän myös muissa kunnissa, joissa perussuomalaisia äänestettiin erityisen innokkaasti.
Niin ikään pirkanmaalaisella Punkalaitumella, pohjoiskarjalaisessa Rääkkylässä ja satakuntalaisessa Kankaanpäässä ulkomaalaisia on hyvin vähän. Vain satakuntalainen Honkajoki yltää maan keskiarvoon, 5,5 prosenttiin, muualla jäädään kauas sen alle.

Perussuomalaisilla oli toki muitakin vaaliteemoja kuin maahanmuuttokriittisyys, mutta se oli varsinkin vaalien kynnyksellä puolueen näkyvin aihe. Perussuomalaiset muun muassa julkaisivat näyttävästi tutkimuksen, jossa selvitettiin eri maista tulleiden muuttajien taloudellisia kustannuksia.

Vaalikampanjointi onnistui toisaalta hyvin myös suurten kaupunkien niissä osissa, joissa ulkomaalaistaustaisia on paljon.
Helsingissä vieraskielisiä on tunnetusti eniten idässä. Yli viidennes väestöstä puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea esimerkiksi Jakomäessä, Mellunkylässä, Kontulassa ja Itäkeskuksessa.

Niissä kaikissa myös perussuomalaisten kannatusprosentti on yli 20. Eniten puoluetta äänestettiin Jakomäessä, missä sekä ulkomaalaistaustaisia että persuja kannattavia on noin neljännes väestöstä.

Kiinnostava poikkeus Helsingissä on puolustusvoimien Santahamina, missä ulkomaalaistaustaisia on vain 2,2 prosenttia. Siitä huolimatta alueella perussuomalaisten kannatus oli toiseksi voimakkainta. Joka neljäs armeijasaaren asukas äänesti maahanmuuttokriittistä puoluetta.

Paljon maahanmuuttajia asuu myös muiden maakuntakeskusten suurlähiöissä. Turun Varissuo on kuuluisa esimerkki. Kaupunginosan asukkaista niin ikään joka neljäs äänesti perussuomalaisia.

Tampereen Hervannassa persujen kannatus ei ole yhtä suurta. Noin kuudesosa asukkaista äänesti Timo Soinin joukkoja. Suunnilleen yhtä suurta – eli keskitasoa – puolueen kannatus on Oulun Toppilassa.

Moni kaupunginosa jakautuu hyvä- ja pahamaineiseen äänestysalueeseen. Esimerkiksi Joensuun Rantakylässä on maahanmuuttajien suosima kerrostalolähiö, jossa perussuomalaisia äänesti joka neljäs asukas. Rantakylässä on kuitenkin myös pientaloalue, jossa puoluetta äänesti harvempi kuin joka kuudes.

Lahdessa ulkomaalaistaustaisia on paljon Liipolassa. Myös siellä äänestettiin vilkkaasti perussuomalaisia, peräti 26,3 prosenttia.

eduskuntavaalit 


Lisää aiheesta:



Viite