Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Perustuloasiantuntija: Kokeilua laajennettava - kansallinen tulorekisteri ei poista byrokratialoukkuja

10.2.2017 17.19

Riikka Suominen

Sosiaaliturvan tarveharkintaa tulee purkaa. Se olisi järkevä askel kohti perustuloa, sanoo tutkija Ville-Veikko Pulkka. Hän oli mukana Kelan tutkimusryhmässä, joka edelsi hallituksen perustulokokeilua.

Perustulo tarkoittaa kaikille maksettavaa saman suuruista etua. Edun saisi riippumatta siitä, ansaitseeko lisäksi muita tuloja. Hyvätuloisilta perustulo verotetaan pois.

Hallituksen perustulokokeilu alkoi vuodenvaihteessa. Mukana on 2000 pitkäaikaistyötäntä. Otantaa on moitittu pieneksi, mutta Pulkan mukaan osallistujamäärä on pitkäaikaistyöttömien tutkimiseen riittävä. Sen sijaan olisi tärkeää, että kokeilua laajennettaisiin työssäkäyviin.

"Siten saadaan vastaus kaikkein fundamentaalisimpaan (toim.huom. perustavanlaatuisempaan) kysymykseen: siihen lopettavatko ihmiset työnteon, jos he saavat vastikkeetonta rahaa."

Kansallinen tulorekisteri tulee käyttöön aikaisintaan 2019. Rekisterin toivotaan tekevän sosiaaliturvasta joustavamman ja parhaimmillaan jopa korvaavan tarpeen ottaa perustulo käyttöön. 

"Kansallinen tulorekisterin taakse ei pidä piiloutua", Pulkka sanoo. "Tarveharkinnan purku olisi reitti kohti perustuloa. Perustulo olisi suuri sosiaaliturva- ja veromuutos. Yhdellä vaalikaudella tehtynä muutos voi olla liian radikaali."

Hänestä digitaaliset rekisterit eivät yksin pura byrokratian loukkuja. Loukuilla tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että viranomaiset tutkivat, onko työtön hakenut riittävästi uutta työtä tai sitä, onko asuinkumppani poikaystävä vai kämppis.

Pulkasta perustulokokeilussa kannattaisi tutkia ennustettavan toimeentulon vaikutusta terveyteen, mielenterveyteen ja hyvinvointiin.

”Työllisyys-indikaattori kertoo vaan pienen osan perustulosta. Hallituksen intresseissä on kuitenkin ollut tarkastella myös osallisuutta.”

Sitä, miten perustulokokeilu etenee, ei tällä hetkellä arvioi kukaan, Pulkka sanoo. 

"Jos kokeilua halutaan laajentaa, pitäisi antaa jollekin porukalle mandaatti suunnitella laajennusta. Jos laajennusta suunnitellaan ensi vuoden alusta, kiire tulee: Uuden kokeilulain pitäisi olla kirjoitettu kesään mennessä", hän sanoo.

Pulkasta hallitus on antanut lupauksen kokeilun laajentamisesta. 

"Perustulokokeilulaissakin kirjoitetaan, että tämä on perustulokokeilun ensimmäinen vaihe. Sitä (laajennusta) odotetaan. Hallitus myös itse vastasi kokeilun kritiikkiin, että tämä on nimenomaan ensimmäinen vaihe."

Sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Liisa Siika-Aho kiistää, että olisi poliittinen linjaus kokeilun laajennuksesta. "Perustulokokeilun selvityksessä esitetään joitakin ehdotuksia, mutta mitään valmisteluryhmää kokeilun laajennuksesta ei ole", hän sanoo Vihreälle Langalle.

Perustulokokeilulaissa kyllä luvataan kokeilun kasvavan: Ehdotettu kokeilu liittyy laajempaan perustulon selvityshankkeeseen. Perustulokokeilun laajemman, toisen osan on tarkoitus käynnistyä vuoden 2018 alusta. Kursivointi toimituksen. Lakiteksti täällä.

Tämän hetkinen kokeilu arvioidaan. Sen suorittaja on vielä auki. Arviointi tulee avoimeen hakuun, sanoo projektipäällikkö Sari Löytökorpi valtioneuvoston kansliasta.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja Helsingin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Otso Kivekäs esittivät perjantaina, että Helsingin tulisi tutkia mahdollisuus kunnalliseen perustuloon.

"Hallituksen perustulokokeilu on askel oikeaan suuntaan, mutta ei riittävä. Siksi perustulon mahdollisuuksia kannattaa seuraavaksi selvittää myös kunnissa", Ville Niinistö jatkaa. 

Kivekkään mukaan jo osittaisella perustulon toteuttamisella voidaan saavuttaa monia perustulon hyödyistä.

Kuntien on mahdollista toteuttaa perustulon tapaisia etuuksia,

Kuuntele Puhekupla täältä.

Edit. 13.2.2017 klo 12  Juttuun lisätty vahvistus siitä, että perustulo-laissa tosiaan luvataan kokeilun laajentuvan.

perustulo  perusturva  työttömyys 




Viite