Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Valitse laji

Rio ohoi! Miksi miehet ja naiset urheilevat erilaisissa vaatteissa?

4.8.2016 16.05

Lasse Leipola

Elokuun olympialaisissa on taas esillä paitsi huikeita urheilusuorituksia myös paljasta pintaa. Vihreä Lanka selvitti, millaisissa asuissa kesäolympialaisissa tyypillisesti uhreillaan. Voit tutkia erilajien asuja interaktiivisessa grafiikassa.

Pääsääntöisesti miehet ja naiset urheilevat samanlaisissa asuissa poislukien uimalajit, joissa miehet kilpailevat yläosattomissa mutta naiset eivät.

Muutama laji kuitenkin erottui joukosta, joten päätimme kysyä, miksi naiset ja miehet pukeutuvat eri tavoin golfissa ja voimistelussa.


Golfissa miehet pukeutuvat pitkiin housuihin, kun taas naisilla on minihame tai lyhyet shortsit. Sekä Yhdysvaltain että Kanadan peliasut olympialaisiin noudattavat lähes johdonmukaisesti samaa kaavaa, johon Langan selvityksessä päädyttiin: miehillä on pitkät housut ja naisilla näkyy jopa vähän. Poikkeuksena yksi kanadalaisten naisgolffarien neljästä asusta, jossa on pitkät lahkeet.

Golfliiton huippu-urheilupäällikkö Janne Marvaila vahvistaa, että tämä on yleinen käytäntö.

”Tosin on kyllä naisiakin, jotka pelaavat pitkissä housuissa. He voivat pukeutua aivan kuten haluavat”, Marvaila sanoo.

Entä voisiko mies pukeutua lyhyisiin shortseihin?

”Periaatteessa voi, mutta ammattilaiskilpailuissa miehet yleensä pukeutuvat pitkiin housuihin. Mailapojat eli caddyt pukutuvat taas shortseihin”, Marvaila sanoo.

Lajin virallisissa säännöissä on vain kaksi vaatteisiin liittyvään kirjausta: vaatteissa ei saa olla suoritusta parantavia teknisiä ominaisuuksia ja tuotemerkkien on oltava hillitysti esillä.


Harrastajia koskevat toiset säännöt. Vuonna 2013 Golfliitto poisti käytöstä harrastajia koskevat pukeutumisohjeet, jotka muun muassa kielsivät farkkujen käytön ja edellyttivät jonkinlaista kaulus- tai pikeepaitaa. Käytännössä radat ja kerhot asettavat omat pukeutumissääntönsä.

Amerikkalaisen PGA-golfjärjestön sivuilla neuvotaan vasta-alkajille, että naisten golfhameen alla tulisi pitää sukkahousuja. Jos sää on lämmin sukkahousut voi jättää pois, mutta tällöin hameen on ulotuttava yhtä alas kuin sormenpäiden.

”Toisin kuin miehillä naisten golf-pukeutuminen ei noudata business casual -koodia. (...) Golf-kentällä naiset pukeutuvat konservatiivisemmin kuin toimistolla”, sivuilla todetaan.


Voimistelussa sukupuolten välinen ero on vielä eriskummallisempi. Sekä miehillä että naisilla on keskivartalo verhottuna, mutta raajojen suhteen pukeutuminen on täysin erilaista. Miehet voimistelevat hihattomissa asuissa, joissa on koko pitkät lahkeet. Naisilla taas on koko pitkät hihat, muttei lainkaan lahkeita.

Osittain erot selittyvät sillä, että miehet ja naiset kilpailevat enimmäkseen eri lajeissa.

”Miesten telinevoimistelun säännöissä on määritelty, millaisissa asuissa milläkin telineellä urheillaan. Joillain telineillä ollaan pitkissä lahkeissa ja toisilla lyhyemmissä. Yläosaa säännöissä ei ole määritelty, mutta lajissa on aina kilpailtu hihattomissa paidoissa. Säännöt sen sijaan kieltävät ilman paitaa kilpailemisen”, Voimisteluliiton viestintäpäällikkö Sanna Yli-Patola kertoo.

Hänen mukaansa naisten lajeissa pukeutumisen sanelee sääntöjen sijaan voimisteluasujen trendit ja estetiikka.

”Myös rytmisessä voimistelussa säännöt määrittelevät tietyt asiat, mutta asun on ennen kaikkea oltava esteettinen kokonaisuus, kuten kilpailuohjelmankin. Kilpailu-asut vaihtelevat voimassa olevan muodin mukaisesti.”




Viite