Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ella Kenttä

Uurnille? Nuorten äänestysikärajan laskemisesta ei ole vielä keskusteltu puoluesihteerien ryhmässä.Ella Kenttä

Uurnille? Nuorten äänestysikärajan laskemisesta ei ole vielä keskusteltu puoluesihteerien ryhmässä.

Sipilä ehdotti äänestysikärajan laskua – Milloin ikihanke etenee?

29.9.2017 13.38

Ella Kenttä

Nuorten aktiivisuus politiikassa on jo pidempään ollut heikkoa. Ratkaisuksi on ehdotettu useita kertoja äänestysikärajan laskemista 16 vuoteen kuntavaaleissa.

Viimeksi aihe nousi pinnalle, kun eduskunta keskusteli nuorten poliittisesta osallistumisesta toukokuussa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) otti ikärajan laskun esiin. Sipilä kertoi, että asia käsiteltäisiin ensin puoluesihteerien parlamentaarisessa ryhmässä ja tuotaisiin sitten eduskuntaan.

Toistaiseksi puoluesihteerien parlamentaarinen ryhmä ei kuitenkaan ole muodostanut asiaan kantaa. Kaikki puolueet eivät äänestysikärajan laskemisesta ole innostuneet.

Äänestysikärajaa laskemalla yritetään aktivoida nuoria äänestämään. Äänestysaktiivisuudessa on isoja eroja eri ikäisten välillä. Viime kuntavaaleissa 18–25-vuotiaista ainoastaan 30 prosenttia äänesti. 55–69-vuotiaista taas 72 prosenttia äänesti.


Puoluesihteerit ovat jo käsitelleet äänestysikärajan laskemista aikaisemmin vuonna 2013. Tuolloin asia ei edennyt.

Alempaa kuntavaalien äänestysikärajaa ovat pitäneet esillä keskusta, vihreät ja lukiolaisten liitto. Lisäksi keskustan, vihreiden, kristillisdemokraattien ja vasemmistoliiton nuorisojärjestöt kannattavat ideaa.

Sdp ei ole ollut innostunut ajatuksesta. Vasemmistoliiton kanta on epäselvä.

Kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen taas muotoili puolueen kannan Vihreälle Langalle näin:

”Haluamme tukea nuorten yhteiskunnallista aktiivisuutta ja osallistumista politiikkaan. Siitä näkökulmasta äänioikeus kuntavaaleissa 16-vuotiaalle täyttäneille voisi olla hyvä uudistus.”


Vihreät haluavat laskea äänestysikärajan 16 vuoteen kuntavaaleissa. Vihreiden mukaan on tärkeää, että nuoretkin saavat vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Vihreät haluavat laskea myös kansalaisaloitteen ikärajan 16 vuoteen.

”Vihreät ovat jo pitkään kannattaneet äänestysikärajan laskemista, jotta nuoret voisivat vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin”, sanoo vihreiden vs. puoluesihteeri Kaisa Hernberg

Vihreät nuoret taas haluavat, että jokainen 15-vuotta täyttänyt voi äänestää ja asettua ehdolle kaikissa vaaleissa. Rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15-vuotiaana. Vinon mielestä olisi siis tasapuolista, että äänestysoikeuden saisi samalla.

”Äänestysikärajan laskeminen on tärkeää nuorten osallistumismahdollisuuksien takia”, sanoo vihreiden nuorten pääsihteeri Anni Heinälä.


16 vuotta täyttäneet
ovat saaneet äänestää seurakuntavaaleissa vuoden 2010 vaaleista lähtien. Seurakuntavaaleissa 2010 äänesti 17 prosenttia äänioikeutetuista. 16–17-vuotiaiden nuorten äänestysprosentti oli 15,3%.

Virossa kuntavaalien äänestysikäraja on laskettu 16 vuoteen vuonna 2015. Itävallassa kaikki 16 vuotta täyttäneet ovat saaneet äänestää kaikissa vaaleissa useiden vuosien ajan.

Kirjoittaja on Vihreässä Langassa tällä viikolla tet-harjoittelussa työskennellyt yhdeksännen luokan oppilas.

äänestysikäraja 




Viite