Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Emilia Piippola

Rahaa mereen. Suomen luonnonsuojelu heikkenee, mutta Itämeren suojelu saa vähän lisärahaa.Emilia Piippola

Rahaa mereen. Suomen luonnonsuojelu heikkenee, mutta Itämeren suojelu saa vähän lisärahaa.

Suojelualuiden ostamiseen ei rahaa budjetissa - Itämeren suojeluun lisävaroja

28.9.2015 12.08

Sammeli Heikkinen

Luonnonsuojelualuiden hankintaan on käytössä kovin niukasti rahaa ensi vuonna.

Ympäristöministeriön budjettiesitys tuli julki maanantaina, eikä se sisältänyt yllätyksiä. Päälinjat on vedetty jo hallitusneuvotteluissa ja myöhemmissä valtiovarainministeriön ja ympäristöministeriön budjettiesityksissä.

Suojelualuekorvauksiin ja -hankintoihin on käytettävissä ensi vuonna noin 18,5 miljoonaa euroa.

Tänä vuonna summa on ollut noin 49 miljoonaa euroa ja pidemmän ajan "normaali kehys" noin 38 miljoonaa euroa.

Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden turvaamiseen perustetun Metso-ohjelman rahoitus romahtanee alle kolmannekseen tämänvuotisesta.

Käytännössä budjettiesitys soittaa kuolinkelloja myös kunnianhimoisena suojeluhankkeena alkaneelle soidensuojelun täydennysohjelmalle, joka näyttää typistyvän rajoitetuksi valtion omistamien maiden suojeluksi.

Ympäristöministeriö saa kuitenkin myös kärkihankerahaa. Vähän alle viiden miljoonan potista neljä miljoonaa suunnataan Itämeren ja vesien suojeluun sekä kierrätyksen lisäämiseen.




Viite