Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Emmi Skytén

Meillä on unelma. Tuhannet ihmiset osoittivat mieltään monikulttuurisen ja avoimen Suomen puolesta. Emmi Skytén

Meillä on unelma. Tuhannet ihmiset osoittivat mieltään monikulttuurisen ja avoimen Suomen puolesta.

Tuhannet osoittivat mieltään monikulttuurisen Suomen puolesta – hallituspuolueilta vaadittiin toimia

28.7.2015 22.21

Emmi Skytén

Tuhannet ihmiset kokoontuivat tänään tiistaina Helsingin Kansalaistorille osoittamaan mieltään monikulttuurisen ja avoimen Suomen puolesta. Meillä on unelma- tapahtumaan osallistui poliisin arvion mukaan reilusti yli 10 000 ihmistä. Järjestäjien varovaisen arvion mukaan paikalla oli jopa 15 000 ihmistä.

Tapahtumassa puhuivat muun muassa kansanedustajat Erkki Tuomioja (sd), Eva Biaudet (r), Ozan Yanar (vihr), Paavo Arhinmäki (vas), Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola, keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen, kokoomuksen puoluesihteeri Minna Arve, kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä, kolumnisti Maryan Abdulkarim sekä perussuomalainen-lehden päätoimittaja ja Hommaforumin perustaja Matias Turkkila.

Tapahtuman jännittyneimmät hetket koettiin, kun Turkkila astui lavalle. Hän ei tahtonut saada ääntään kuuluville yleisön ja erityisesti lavan lähellä seisoneen anarkistiryhmän buuauksilta. Sitten stand up-koomikko Ali Jahangiri huusi: "Ollaan liian pitkään puhuttu siitä, että pitää saada dialogia aikaiseksi. Nyt meillä on mahdollisuus dialogiin. Nyt turpa kiinni siellä, te ette pilaa sitä!"

Turkkila kertoi yleisölle, ettei pidä rasismista. Hän on aikaisemmin muun muassa julkaissut blogissaan runon "neekeripojista, jotka eivät koskaan voineet tulla meiksi". Turkkila ei tuominnut Immosen kirjoitusta.

"En tykkää siitä, että ihmisiä syytetään sillä perusteella, mitä muut ovat tehneet. Mä en pidä rasismista. Hirveän moni odottaa, että mä sanoisin mutta, mutta mä en sano."

Turkkilan jälkeen puhui Ozan Yanar. Hän kiitti ihmisten nopeaa reagointia sosiaalisessa mediassa Olli Immosen (ps) kiihkokansallisen Facebook-päivityksen jälkeen.

"Me enemmistö sanomme ääneen, että se (vihapuhe) ei käy. Kun kiihkokansanmieliset haluavat omia Suomen, se ei käy!" huusi Yanar selvästi liikuttuneena.

Yanar kritisoi, että hallituspuolueet ja media olivat monta päivää hiljaa Immosen ulostulosta. Hän kysyi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinilta, haluaako hän tulla muistetuksi opportunistina, joka antoi rasisteille äänen puolueessaan vai valtiomiehenä, joka sai tarpeekseen rasismista. Yanar pyysi myös kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubbilta ja pääministeri Juha Sipilältä, etteivät he antaisi asian olla eivätkä yhtyisi hiljaisuuteen.

Puoluesihteerit Arve ja Laaninen edustivat tapahtumissa kokoomusta ja keskustaa. Molemmat puhuivat monikulttuurisuuden puolesta ja rasismia vastaan, mutta eivät vastanneet juontajan kysymyksiin siitä, aikovatko hallituspuolueet ryhtyä toimiin, jos perussuomalaiset eivät tee Immoselle mitään.

"Toimia, toimia!" vaati yleisö molempien puheenvuorojen jälkeen.

Tapahtumassa esiintyi myös suuri joukko artisteja, kuten Maija Vilkkumaa, Anssi Kela, J. Karjalainen, Jukka Poika, Tuure Kilpeläinen, Musta Barbaari ja Paleface. Tukitapahtumia järjestettiin myös Tampereella ja Oulussa.

Juttua korjattu 29.7. klo 10.10: korjattu Hommaforumin kirjoitusasua. Lisätty maininnat Turkkilan blogista ja siitä, ettei hän tuominnut Immosta.

monikulttuurisuus  mielenosoitus  meillä on unelma 




Viite