Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Presidenttiehdokkaat ovat nyt kansan ihmeteltävinä turuilla ja toreilla. Sammeli Heikkinen

Presidenttiehdokkaat ovat nyt kansan ihmeteltävinä turuilla ja toreilla.

Tutkija: ”Niinistön haastajan pitää tehdä Trumpit”

15.1.2018 16.22

Jenni Leukumaavaara

Presidentinvaalien tunnelma on ollut laimea istuvan presidentin Sauli Niinistön hulppean, noin 70 prosentin kannatuksen vuoksi. Mitä pitäisi tapahtua, jotta vaaleissa tulisi toinen kierros?

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkosen mukaan haastajan pitää ”tehdä Trumpit”.

”Jos ärhäkkä haastaja onnistuu varastamaan huomion ja saamaan Niinistön puolustuskannalle, puhe alkaa pyöriä enemmän haastajan ympärillä. Että puhutaankin enemmän vaikka Paavo Väyrysestä kuin Niinistöstä. Silloin voi syntyä ilmiö”, Rahkonen arvioi. 

Presidentinvaalin tapainen kansanvaali on tutkijoille helpoin ennustettava, sillä äänestysalueena on koko maa. Myös äänestysaktiivisuus on presidentinvaaleissa melko vakaa.


Jos äänestysprosentti jää matalaksi, se sataa Niinistön laariin. Jos  uurnilla on vilkasta, muut hyötyvät.

Rahkonen ja Tampereen yliopiston lehtori, vaalikommentaattori Sami Borg arvioivat, ettei äänestäjien puolueuskollisuus kiilaa Niinistön ohi.

Rahkonen muistuttaa, että esimerkiksi Elisabeth Rehn sai ison kannatuksen presidentinvaaleissa 1994, vaikka rkp on lilliputtipuolue.

Borg pitää toista kierrosta epätodennäköisenä. Rahkosen mielestä tilanne on täpärä.

”Menee tosi tiukille, mutta luulen että ehdokkaat yhdessä keräävät potin, joka vie toiselle kierrokselle. Jos muut jaksavat kampanjoida Väyrysen raivolla ja energialla.”

presidentinvaalit  politiikka 




Viite