Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Citycon

puolijulkinen. Puolueet ovat tervetulleita kampanjoimaan, jos ne maksavat vuokraa. Kuvassa Cityconin omistama Jyväskylän Jyväskeskus.Citycon

puolijulkinen. Puolueet ovat tervetulleita kampanjoimaan, jos ne maksavat vuokraa. Kuvassa Cityconin omistama Jyväskylän Jyväskeskus.

Väistä vartijaa, ehdokas - kauppakeskuksessa kampanjoinnin säännöt epäselvät

2.4.2015 13.28

Annakaisa Suni

Huhtikuun hyisessä säässä moni potentiaalinen äänestäjä hurauttaa autolla suoraan kauppakeskuksen parkkihalliin.

Puolueiden kiinnostus kauppakeskuskampanjointia kohtaan onkin kasvanut viime vuosina, sanoo kaupallinen johtaja Sanna Yliniemi Cityconilta, joka omistaa 21 kauppakeskusta Suomessa, muun muassa Espoon Ison Omenan ja Vantaan Myyrmannin.

On epäselvää, miten puolueet saavat toimia kauppakeskuksissa, sanoo apulaisprofessori Juha Lavapuro Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta. Hänestä tilanne on ongelmallinen.

Kauppakeskus voisi mahdollisesti kieltää joidenkin puolueiden kampanjoinnin ja sallia toisten. Selkeää linjaa tähän ei Lavapuron mukaan ole. Piraattipuolue kertoi blogissaan viime eduskuntavaalien alla, että puolue ei saanut pitää vaalitelttaa riihimäkeläisen kauppakeskuksen edessä, vaikka keskusta sai pystyttää telttansa samaan paikkaan.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun mukaan vaaliesitteiden jakaminen kauppakeskuksissa voidaan kieltää, vaikka niitä jakaisi vain yksi ihminen pystyttämättä telttaa tai muuta vaalirekvisiittaa.

"Tämä ei ole mitenkään yksiselitteinen asia. Siinähän rajoitetaan merkittävästi poliittisia vapauksia", Lavapuro sanoo.

"Ihmisillä on perus- ja ihmisoikeudet kauppakeskuksissakin", hän toteaa.

Journalistit saavat toimia kauppakeskuksissa kuten muillakin julkisilla paikoilla.

Yle kertoi tammikuussa, että esimerkiksi Kaakkois-Suomessa jotkut kauppakeskukset kieltävät puolueiden kampanjoinnin kokonaan.

Cityconin kauppakeskuksissa vartija ohjaa esitteitä jakavan ehdokkaan tai puolueaktiivin muualle. Vaaliesitteiden jakaminen on sallittu vain vuokrattujen kampanjapaikkojen vieressä. Esimerkiksi Isossa Omenassa kampanjapaikka maksaa 400-500 euroa päivässä.

"Helposti karkaa käsistä, jos meillä on kaiken maailman flaijerinjakajaa ja kerääjää", perustelee Sanna Yliniemi Cityconilta.

Citycon ei tee eroa puolueiden välille. Kaikki puolueet saavat vuokrata tiloja listahintojen mukaan.

Entä jos pienpuolue, jolla on fasistiset arvot, haluaa vuokrata paikan?

"Kaikille puolueille on samanlainen kohtelu", Yliniemi sanoo.

Rajanveto on vaikeaa myös kauppakeskusten ulkopuolella. Piha-alueen omistaa joskus kaupunki, joskus kauppakeskus. Citycon vuokraa omistamiaan kampanjatiloja myös kauppakeskusten ovensuissa ja pihoilla, vaikka moni mieltää ulkoilman julkiseksi tilaksi.

Helsingissä kaupungin omistamilla paikoilla, kuten Narinkkatorilla ja Kolmen sepän aukiolla, saa kampanjoida ilmaiseksi. Espoo perii puolueilta pientä maksua.

"Tämä on hyvin epäselvä tilanne. Ehkä lainsäätäjien pitäisi miettiä, miten ihmisten poliittista toimintaa puolijulkisissa tiloissa pitäisi säädellä", Juha Lavapuro sanoo.

eduskuntavaalit 2015 




Viite