Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Varjoministeri-sarja alkaa: Mistä olisit leikannut, Ville Niinistö?

Sateenvarjo
Varjoministeri. Sarjassa oppositiopoliitikko kertoo, mitä tekisi, jos olisi ministeri.

Varjoministeri. Sarjassa oppositiopoliitikko kertoo, mitä tekisi, jos olisi ministeri.

8.6.2015 12.09

Annakaisa Suni

Perusporvarihallituksen pääministeri Juha Sipilä (kesk) paljasti viime viikolla suunnitelmansa neljän miljardin euron leikkauksista sosiaalietuuksiin, koulutukseen, terveydenhoitoon ja yritystukiin. Veroastetta hallitus ei nosta. Jos ammattiyhdistysliike ei suostu muuttamaan työelämän sääntöjä, leikataan vielä puolitoista miljardia lisää.

Tämän numeron varjopääministeri, vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö olisi painottanut rakenneuudistuksia leikkausten sijaan. Niinistökin olisi nykyisessä taloustilanteessa tehnyt leikkauksia, mutta yli puolet vähemmän ja aivan eri asioista.

”En olisi leikannut lapsilta enkä tulevaisuudesta.”

Niinistön mukaan neljän vuoden aikana olisi voitu säästää vajaat kaksi miljardia euroa. Suuri osa rahoista olisi kerätty karsimalla ympäristölle haitallisia tukia, kuten dieselpolttoaineen alennettua verokantaa. Sote-uudistuksen yhteydessä olisi voinut säästää yksityisen terveydenhuollon Kela-korvauksista.

Ennen kaikkea Niinistö olisi tehnyt enemmän työllisyyttä lisääviä uudistuksia.

”Olisin helpottanut työelämään pääsyä ja nähnyt koulutuksen asiana, jolla nostetaan ihmisiä työelämään ja parannetaan Suomen kilpailukykyä. Olisin helpottanut työperäistä maahanmuuttoa. Työllisyysasteen nostamisen ja työpaikkojen luomisen kautta olisi saatu julkista taloutta tasapainoon.”

”Hallitus on lähtenyt liikkeelle hyvin kamreerimaisesti lyhyen aikavälin menoleikkaukset edellä.”

hallitusohjelma  leikkaukset 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.

Vihreä Lanka 1/2019

Lue

Vihreä Lanka

1/19


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Eurovaaliennuste (Lasse Leipola & Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri