Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

xiquinhosilva / Flickr (CC-BY)

Helsingin kauppatori
xiquinhosilva / Flickr (CC-BY)

Vihreät valitsee apulaispormestarinsa – tällaiset tehtävät heitä odottavat

26.4.2017 16.44

Jenni Leukumaavaara

Helsingin vihreät valitsevat tänään keskiviikkona apulaispormestarinsa. Anni Sinnemäki nousee kaupunkiympäristöstä vastaavaksi apulaispormestariksi.

Vihreille tulee myös toinen, sosiaali- ja terveysasioista vastaavan apulaispormestarin paikka. Sitä tavoittelevat Otso Kivekäs, Elina Moisio ja Sanna Vesikansa. Neuvottelujen jälkeen valtuustoryhmä äänestää suljetulla lippuäänestyksellä. 

Pormestarina aloittaa kesäkuussa kokoomuksen Jan Vapaavuori. Kokoomus saa myös kasvatuksesta ja koulutuksesta vastaavan pormestarin paikan. Sdp:llä on kulttuurista ja vapaa-ajasta vastaavan apulaispormestarin paikka.


Vihreiden valtuustoryhmän
puheenjohtaja Otso Kivekäs arvelee, että pormestarimalli muotoutuu Helsingissä myös tehtäviin valittujen persoonallisuuksien perusteella ja löytää uomansa parin vuoden kuluessa, mutta jo nyt suuntaviivat ovat selvillä.

Pormestari toimii kaupunginhallituksen puheenjohtajana, apulaispormestarit puolestaan työskentelevät tiiviisti omien toimialojensa lautakuntien kanssa.

Apulaispormestarit edustavat kaupunkia omilla toimialoillaan, ja Kivekäs arvioi apulaispormestareilla olevan paljon vaikutusvaltaa myös asioissa, joissa heillä ei välttämättä ole suoraan päätösvaltaa.

Esimerkiksi sote-apulaispormestari vastaa sote-uudistukseen liittyvistä asioista ja on keskeinen neuvottelija esimerkiksi valtion sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin suuntaan.

Toisaalta apulaispormestarit tarvitsevat toimialojensa lautakuntien enemmistön hyväksynnän, eivätkä siis voi sooloilla oman tahtonsa mukaan. Lautakunnissa on jäseniä kaikista puolueista.

"Apulaispormestari vetää suuria linjoja yhdessä lautakunnan kanssa. Työ vaatii hyviä neuvottelukykyjä", Kivekäs sanoo.


Yksi pormestarimallin
tavoitteista on aiempaa selkeämmin erottaa virkamiesjohto ja poliittinen päätöksenteko toisistaan. Kuntavaalitulos myös näkyy suoremmin päätöksenteossa.

Väistyvässä mallissa kaupunkia johtaa kaupunginjohtaja, jolla on neljä apulaiskaupunginjohtajaa. He ovat muodollisesti epäpoliittisia viranhaltijoita, vaikka käytännössä valinnat on tehty puoluepoliittisin perustein.

Pormestarit, joiden tehtävät ovat kokopäiväisiä, valitaan puolueiden voimasuhteiden mukaan ja kausi kestää valtuustokauden ajan. Tosin nyt sote-apulaispormestarin kauden kesto on maakuntauudistuksen myötä epävarma. On mahdollista, että sote-apulaispormestarin pesti jää kahteen vuoteen.

Ylintä virkamiesvaltaa käyttää kansliapäällikkö Sami Sarvilinna. Hänen alaisuudessaan työskentelevät toimialajohtajat, jotka vastaavat siitä että päivittäinen asiainhoito sujuu.

Kansliapäällikkö esittelee kaupunginhallituksen asiat, lautakunnissa puolestaan toimialajohtajat toimivat asioiden esittelijöinä.


Helsingissä apulaispormestarit ovat myös kaupunginhallituksen jäseniä, kun taas Tampereella heillä on vain läsnäolo-oikeus kaupunginhallituksen kokouksissa. Tämä lisää Helsingin apulaispormestarien valtaa.

Tampereella apulaispormestarit ovat valtuustoryhmien puheenjohtajia, toisin kuin Helsingissä. 

Kivekkään mukaan apulaispormestarin työssä on tiettyjä yhtäläisyyksiä ministerin työhön.

"Kun oman toimialan asioita tulee kaupunginhallituksen käsiteltäväksi, apulaispormestari ei itse esittele asioita, mutta hänellä on valtuus hyväksyä esiteltävä asia etukäteen. Tarvittaessa apulaispormestarilla on myös keinoja puuttua asiaan, jos hän sitä vastustaa."

Ministeriin verrattuna apulaispormestari on kuitenkin enemmän sidoksissa lautakuntansa päätöksiin, sillä suureen osaan päätöksistä hän tarvitsee tuekseen lautakunnan enemmistön. Ministerillä on siis pormestaria enemmän henkilökohtaista päätösvaltaa.


Vihreillä on kahden apulaispormestaripaikan lisäksi myös muita tärkeitä pestejä jaettavaan, esimerkiksi valtuustoryhmän puheenjohtajan ja kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan paikat.

Tänään keskiviikkona vihreät valitsee apulaispormestarit sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtajan. Helsingin Sanomien mukaan vahvoilla valtuuston vetäjän tehtävään on Tuuli Kousa.

Tulevana lauantaina vuorossa on kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valinta sekä lautakuntien jäsenvalinta.

Lauantaina valitaan todennäköisesti myös esimerkiksi kaupungin omistaman Helsingin Energian hallituspaikat. Helenin hallituksessa on istunut vihreistä Mari Holopainen ja Osmo Soininvaara.  

Vapun jälkeen päätetään muiden kaupunginyhtiöiden paikat ja loput lautakuntapaikat. 

Päivitetty 27.4. klo 8.50: korjattu Tuuli Kousan tehtävä. Aiemmin jutussa luki virheellisesti valtuustoryhmä kaupunginvaltuuston sijaan.




Viite