Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lasse Leipola

Kaksi sambialaista lasta
Tukea Suomesta. Sambia on yksi Suomen kehitysyhteistyön kohdemaista.Lasse Leipola

Tukea Suomesta. Sambia on yksi Suomen kehitysyhteistyön kohdemaista.

Vihreät vastustaa kehy-rahojen leikkausta

12.2.2015 14.55

Lasse Leipola

Vihreät Vastustaa hallituksen esitystä leikata kehitysyhteistyön määrärahoja 15 miljoonalla eurolla. Puolueen eduskuntaryhmä tekee lisätalousarvioaloitteen leikkauksen estämiseksi.

”Suomen kehitysapua on hallitusohjelmankin linjauksen perusteella tarkoitus kehittää YK:n suosituksen mukaan siten, että 0,7 prosentin osuus BKTL:sta saavutetaan lähivuosina. Tästä tavoitteesta olemme nyt kaukana, vaikka tilannetta on helpottanut päästöhuutokauppatulojen ohjaaminen täysimääräisesti kehitysyhteistyöhön”, kansanedustaja Johanna Sumuvuori sanoo .

Vihreiden mukaan BKTL-osuus alenee 0,47 prosenttiin vuonna 2015.

”Kehitysyhteistyötä kohtaan esitetään aika ajoin kritiikkiä. Työllä kuitenkin vauhditetaan kehittyviä maita yhteiskunnallisiin muutoksiin, esimerkiksi kehittämään omia verojärjestelmiään, joiden toiminta tulevaisuudessa voi vähentää apuriippuvuutta”, Sumuvuori toteaa

Juttuun on korjattu kello 16.45 se, että vihreät tekevät lisätalousarvioaloitteen eivätkä jätä vastalausetta.

kehitysyhteistyö 




Viite