Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreiden ja kokoomuksen ex-ministerit yhteisellä asialla

23.1.2015 9.50

Annakaisa Suni

Entiset ympäristöministerit Sirpa Pietikäinen (1991-95), Pekka Haavisto (1995-99) ja Satu Hassi (1999-2002), entinen ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (1987-95) sekä entinen kehitysyhteistyö- ja omistajaohjausministeri Heidi Hautala (2011-2013) vetoavat vapaan Vuotoksen puolesta.

Tekoallas on jälleen nostettu esiin Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavaan sisältyvässä ehdotuksessa, tällä kertaa Kemihaaran altaan nimellä.

Korkein hallinto-oikeus kumosi altaalle myönnetyn vesiluvan vuonna 2002 ja Kemihaaran suot liitettiin Natura 2000 -verkostoon vuonna 2004.

"On ihan älytöntä, että Lapissa puuhataan maakuntakaavaa, joka on laiton. Ehkä siellä spekuloidaan, että vaalien jälkeen tulisi hallitus, joka on myötämielinen", Satu Hassi sanoo.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on ottanut kantaa Vuotoksen tekoaltaan puolesta. 

Kokoomuksen Pertti Salolainen sanoo, että keskustajohtoinen hallitus, jossa myös kokoomus on mukana, olisi Vuotokselle vaarallinen.

"Oma puolueeni ei ole tässä hyvä toimija. Uskon, että siellä enemmistö olisi taivuteltavissa altaan kannalle."

Nykyinen ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) toimi viime syksyyn asti Vuotosta ajavan Kemijoki Oy:n hallintoneuvostossa. Grahn-Laasonen on sanonut, ettei hanketta harkita.

KHO:n mukaan allas aiheuttaisi huomattavia ja laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia ympäristöön. Ministerit toteavat, että altaan energiapoliittinen merkitys olisi hyvin pieni. Pitkällä tähtäimellä se vähentäisi työpaikkoja, koska matkailun mahdollisuudet heikkenisivät. 

Sirpa Pietikäinen sanoo, että Vuotoksen ja Kollajan tekoaltaat kytkeytyvät yhteen ja toisen hankkeen herättäminen henkiin edistäisi myös toista. Kollajan allas vaatisi koskiensuojelulain muutoksen. 

Heidi Hautala ja Satu Hassi olivat aikanaan yli viikon nälkälakossa Vuotoksen allasta vastaan. Nyt he tuskin lähtisivät samaan.

"Ehkä meillä on nyt parempia keinoja. Joka ajalla on omat välineensä", Hautala sanoo.

Vuotos  vesistöt  tekoaltaat  luonnonsuojelu 




Viite