Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Vihreillä valinnan paikka – Alanko-Kahiluoto toivoo seuraajakseen naista

outialanko.fi

Kutsuja odotellessa. Outi Alanko-Kahiluoto on iloinen, että hän jatkossa ehtii tavata enemmän ihmisiä eduskunnan ulkopuolella ja vierailla ympäri Suomea. outialanko.fi

Kutsuja odotellessa. Outi Alanko-Kahiluoto on iloinen, että hän jatkossa ehtii tavata enemmän ihmisiä eduskunnan ulkopuolella ja vierailla ympäri Suomea. 

17.8.2016 13.59

Riikka Suominen

Kun eduskunta aloittaa työnsä syyskuun alussa, on vihreiden ensimmäinen tehtävä valita uusi ryhmän puheenjohtaja.

Outi Alanko-Kahiluoto on toiminut tehtävässä vuodesta 2013. Vihreiden sääntöjen mukaan sama henkilö saa olla johtopaikalla vain määrätyn ajan kerrallaan. Siksi ryhmä nyt valitsee uuden puheenjohtajan.

Hän ei halua spekuloida seuraajallaan. Pyynnöstä hän mainitsee kriteereitä, joita ryhmän puheenjohtajalta odotetaan.

"Harvemmin ryhmän puheenjohtajaksi valitaan ensimmäisen kauden kansanedustaja. Siinä tapauksessa hänellä tulee olla kokemusta puolue-elimissä toimimisesta, tuntea hyvin kenttää ja puolueohjelmat."


Alanko-Kahiluodon mukaan ryhmäjohtajan tulee nauttia ryhmän luottamusta ja olla henkilönä tasapainottava. Hän neuvottelee paljon muiden oppositiopuolueiden ryhmyreiden kanssa. Eduskuntaryhmän näkemys pitää kyetä viestimään silloinkin, kun se ei ole yksimielinen.

"Olen feministi. Olisi hullua sanoa, ettei sillä ole väliä. Pitäisi olla vahvat perusteet, ettei pätevää naista valittaisi seuraajakseni."

Hän arvelee, että ne, jotka ovat jo olleet puolueenpuheenjohtajia tai ministereitä, eivät ehkä ole kiinnostuneita.

Kaikki Alanko-Kahiluodon mainitsemat kriteerit täyttäviä ehdokkaita ovat ainakin Heli Järvinen ja Johanna Karimäki. Päätöksen tekee kuitenkin eduskuntaryhmä, jonka muiden jäsenten kriteerit eivät välttämättä ole samat.


Alanko-Kahiluoto ei ole vielä
kertonut, onko hän ehdolla puheenjohtajakisassa, kun Ville Niinistölle valitaan alkukesästä seuraaja. Kysyjiä on riittänyt.

"Minulta kysytään melkein joka päivä lähdenkö ehdolle. Ratkaisuuni vaikuttaa se, löytyykö riittävän vahvaa kannatusta. Elämäntilanteeni on sellainen, että harkitsen kyllä vakavasti. Olen kolmannen kauden kansanedustaja, ollut eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja lapseni ovat isoja."

50-vuotiasta Alanko-Kahiluotoa lämmittää erityisesti se, että vihreden kannatus on viime aikoina noussut juuri hänen ikäistensä naisten keskuudessa. 

"Tavoitteemme on olla koko maan puolue. Tämä osoittaa, että siinä mennään eteenpäin."

eduskuntaryhmä  puheenjohtajavaali 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.