Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Felipe Hadler/freeimages.com

Monokulttuuri on myytti. Yhteiskunnat ovat aina olleet monikulttuurisia, painottavat tutkijat Lotta Haikkola ja Niko Pyrhönen.Felipe Hadler/freeimages.com

Monokulttuuri on myytti. Yhteiskunnat ovat aina olleet monikulttuurisia, painottavat tutkijat Lotta Haikkola ja Niko Pyrhönen.

Analyysi

Voiko monikulttuurisuus epäonnistua?

31.7.2015 14.53

Emmi Skytén

Tutkijat selittävät, mitä perussuomalaiset tarkoittavat monikulttuurisuuden vastustamisella, miksi maahanmuuttokriitikoiden retoriikka hämmentää vastapuolta ja miksi vähemmistöjen uimahallivuorot ovat tärkeitä.

Olli Immosen (ps) lauantaiöisestä Facebook-päivityksestä kuultuaan moni suomalainen oli paitsi vihainen ja peloissaan, myös ihmeissään. Miten monikulttuurisuutta voi vastustaa – sehän on ympärillämme olevaa todellisuutta. Mitä monikulttuurisuutta vastustava syö, kun kerran suuri osa ruokakulttuuristamme on saanut vaikutteita muista kulttuureista? Kuinka suuri monikulttuurisuutta vastustavien Suomi voi olla, kun ottaa huomioon, että Suomessa on aina asunut vähemmistöjä, ja hyvin monella on sukujuuria muissa kultuureissa?

Monikulttuurisuutta vastustavat perussuomalaiset huomauttavat, että sanalla voidaan tarkoittaa monia eri asioita:

”Kun toiset puhuvat aidasta ja toiset aidanseipäästä, ja näitä yritetään yhdistää, tämä kohu on lopputuloksena”, harmitteli perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo Yle A-studion keskustelussa.

Tutkijat Niko Pyrhönen ja Lotta Haikkola ovat samaa mieltä.

”Monikulttuurisuus viittaa kahteen hyvin erilaiseen asiaan. Sillä voidaan tarkoittaa monikulttuurisuutta demografisena tosiasiana: erilaisia kulttuureita ja niiden edustajia on yhteiskunnassa paljon esillä. Tai sitten voidaan puhua monikulttuurisuudesta monikulttuurisuuspolitiikkana. Silloin kyse on siitä, miten monikulttuurisuuden haitat minimoidaan ja hyödyt maksimoidaan”, Pyrhönen selittää.

Tutkijatohtori Haikkola on tutkinut maahanmuuttajataustaisia nuoria, maahanmuuttajien lapsia sekä heidän työllistymistään. Hän selventää, että poliittisessa mielessä monikulttuurisuus tarkoittaa sitä, että tunnustetaan yhteiskunnan etninen ja kulttuurinen monimuotoisuus ja tuetaan sen säilymistä. Yhteiskunta siis hyväksyy eri vähemmistöjen oikeudet omaan kulttuuriin, kieleen ja uskontoon ja niiden ilmaisemiseen.

Käytännössä monikulttuurisuutta tukeva politiikka voi olla esimerkiksi vähemmistöjen yhdistysten tukemista julkisista varoista, kaksoiskansalaisuuden hyväksymistä tai oman äidinkielen opettamista kouluissa.

Maahanmuuttovastaisuudesta 2000-luvun julkisessa keskustelussa syksyllä väittelevä Pyrhönen kertoo, että monikulttuurisuus-termin monimerkityksellisyys mahdollistaa sen käyttämisen hyvin monenlaisessa poliittisessa retoriikassa. Hän huomauttaa, että monesti sanan merkityksiä hämmennetään tarkoituksella, jotta voidaan vedota mahdollisimman suureen joukkoon erilaisia äänestäjiä.

Haikkola toivookin, että monikulttuurisuudesta puhuttaessa kiinnitettäisiin enemmän huomiota termien merkityksiin.

”Julkisessa keskustelussa tämä on sellainen soppa – on hämärää, mitä monikulttuurisuudella tarkoitetaan.”

Esimerkiksi perussuomalaisten maahanmuuttopoliittista ohjelmaa on Haikkolan mukaan vaikea kommentoida, koska on epäselvää, mitä he missäkin kohdassa tarkoittavat. Myös ohjelman yleistykset hämmentävät Haikkolaa.

”Perussuomalaiset pyrkivät siihen, että maahanmuutosta keskusteltaessa puhuttaisiin vain humanitäärisestä maahanmuutosta ja islamista. Heidän vastustuksensa kohde on hyvin spesifi, mutta silti se muotoillaan laajasti 'maahanmuuttajina”.

Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa vaaditaan, että Suomi irrottautuisi ajatuksesta, jonka mukaan maahanmuutto ja monikulttuurisuus olisivat tavoiteltavia asioita. Myös Immosen Facebook-kirjoituksen jälkeen monet perussuomalaiset kertoivat, että he olivat samaa mieltä tekstin sisällöstä, vaikka kritisoivatkin sen tyyliä.

Mitä perussuomalaiset oikein tarkoittavat, kun he sanovat olevansa monikulttuurisuutta vastaan?

Pyrhösen mukaan perussuomalaiset puhuvat silloin siitä, että yhteiskunnan ei pitäisi muuttua enää enempää monimuotoisemmaksi.

”Yritetään palata lähemmäs idealisoitua yhtenäiskulttuuria, jossa kansakunnan yhteinen tietoisuus ja yhteiset tavoitteet ovat jotain sellaista, jonka kaikki kansalaiset jakavat. Todellisuudessa tällaista tilannetta ei ole ikinä ollut. Se on sellaista nostalgista menneen ajan ihannointia.”

Tällainen retoriikka on Pyrhösen mukaan ollut vahvoilla jo paljon ennen monikulttuurisuusaikaa. Jo kauan on haikailtu, että ennen asiat olivat paljon paremmin kuin nyt. Tämän ajan trendi on sanoa, että globalisoituvan maailman Suomeen heijastuvat ongelmat johtuvat monikulttuurisuudesta, Pyrhönen kertoo.

 

Puolustellessaan Immosen kirjoitusta ”monikulttuurisuudesta painajaisena” perussuomalaiset ovat viitanneet eurooppalaisten päättäjien, kuten Saksan Angela Merkelin, Ranskan Nicolas Sarkozyn ja Ison-Britannian David Cameronin puheisiin monikulttuurisuuden epäonnistumisesta. Vuonna 2011 Cameron puhui jopa sodasta monikulttuurisuutta vastaan. Pyrhösen ja Haikkolan mukaan nämä keskustelut ovat kuitenkin liittyneet hyvin erilaiseen poliittiseen kontekstiin.

Ensinnäkin Pyrhösen mielestä pitää ottaa huomioon, että Suomessa on huomattavasti vähemmän maahanmuuttajia kuin muualla Euroopassa. Asukaslukuun suhteutettuna Suomeen tulee vähiten maahanmuuttajia kaikista EU15-maista. Maahanmuutto ja monikulttuurisuus ovat siis aivan toisella tavalla läsnä vaikkapa saksalaisessa katukuvassa ja politiikassa kuin Suomessa. 

”Suuren volyymin maahanmuutto vaatii luonnollisesti erilaisia valmiuksia integroida ja huomioida maahanmuuttoa. Tämä on se konteksti, jossa on puhuttu monikulttuurisuuden epäonnistumisesta. Monikulttuurisuutta ei ole onnistuttu huomioimaan riittävästi politiikassa, mistä on seurannut monenlaisia lieveilmiöitä,” Pyrhönen selventää.

Haikkolan mielestä Merkelin, Sarkozyn ja Cameronin puheissa on kyse yleisesti maahanmuuttajien osallistumisesta yhteiskuntaan. Poliitikot puhuvat epämääräisesti syrjäytymisestä ja huonosta integraatiosta. Haikkolan mukaan näiden ongelmien syyt eivät ole monikulttuurisuudessa demografisena tosiasiana. Sen sijaan ongelmien syitä pitäisi etsiä sosiaalipolitiikasta ja työvoimapolitiikasta.

Pyrhönen taas tulkitsee Merkelin ja Sarkozyn tarkoittaneen, että hallinnolla ei ole ollut poliittisia työkaluja hallita monikulttuurisuutta. Tästä virheestä ovat joutuneet kärsimään sekä maahanmuuttajat, että alkuperäisväestö.

”Monikulttuurisuuden epäonnistumisesta puhuminen on toimivaa retoriikkaa, koska sillä voidaan yhtäältä vedota niihin, jotka vastustavat monikulttuurisuutta – mitä ikinä he sillä tarkoittavatkaan. Samanaikaisesti muut voivat ymmärtää puheesta sen, että ne poliittiset keinot, joita on toistaiseksi käytetty, eivät ole olleet joko riittäviä tai sitten niitä ei ole osattu panna toimeen”, Pyrhönen analysoi ja jatkaa:

”Kääntäen saman asian voisi sanoa niin, että monikulttuurisuuspolitiikkaa ei ole ollut tähän mennessä tarpeeksi. Että tähän asti olemme epäonnistuneet. Mutta se olisi monelle poliittinen itsemurha.”

 


Akateeminen maailma on yhtä mieltä ainakin yhdestä asiasta. On tärkeää ottaa huomioon, että yhteiskunnassa on ihmisiä, jotka haluavat viettää esimerkiksi liikuntatunnit erillään tai saada omia uimahallivuoroja. Monikulttuurisuustutkijat ovat sitä mieltä, että jos tällaisissa pienissä, mutta vähemmistöille symbolisesti tärkeissä kysymyksissä joustetaan, vähemmistöjä on helpompi integroida yhteiskuntaan.

”Jos jokainen poliittinen kysymys, pieni tai suuri, käsitellään erillisinä asioina, joissa enemmistö määrittää, kuinka asiat hoidetaan, lopputuloksena on enemmistön tyrannia. Silloin kukaan ei voi tehdä mitään asioita eri tavalla kuin enemmistö”, Pyrhönen sanoo.

Tällainen ajattelu johtaa yhteiskunnan segregoitumiseen, ihmisten syrjäytymiseen ja radikalisoitumiseen, koska vähemmistöt kokevat, ettei heillä ole mahdollisuutta vaikuttaa yhteiskunnan päätöksentekoon, Pyrhönen selittää.

”Jos taas vähemmistöt saavat päättää joistakin heille tärkeistä, mutta yhteiskunnallisesti vähemmän merkityksellisistä asioista, heitä voidaan houkutella normaalin poliittisen vaikuttamisen piiriin. Silloin viedään houkuttelevuutta niiltä radikaaleimmilta tulkinnoilta, että ette te kuitenkaan voi tehdä mitään asianne eteen.”

Pyrhönen huomauttaa, että monikulttuurisuuden ja monikulttuurisuuspolitiikan vastustajat ajattelevat tyypillisesti, että politiikalla voisi pysäyttää yhteiskunnan muuttumisen monikulttuurisemmaksi. Tutkijat ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että se ei ole mahdollista.

”Ne, jotka mobilisoivat äänestäjiä monikulttuurisuuden vastustamisella, myyvät illuusiota siitä, että monikulttuurisoituminen demografisena tosiasiana voidaan pysäyttää ja palata jonkinlaiseen kansallisen yhtenäiskulttuurin aikaan. Heillä ei kuitenkaan ole mitään konkreettisia ehdotuksia siitä, millaisella lainsäädännöllä tämän voisi saada aikaan”, Pyrhönen huomauttaa.

”Monikulttuurisuuspolitiikka on ainoa tapa, jolla yhteiskunnan monimuotoistumisen voi ottaa haltuun. Siksi olisi loogista, että maahanmuuton vastustajat tarjoaisivat vaihtoehtoisia politiikkatoimia niiden tilalle, joita he kutsuvat huonoiksi. Sitä he eivät kuitenkaan tee, vaan he vastustavat kategorisesti kaikkea, mitä voidaan kutsua monikulttuurisuuspolitiikaksi.”

monikulttuurisuus  Maahanmuutto 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.