Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Jarmo Nieminen

Vihreä helsinkiläinen. Kaupunginvaltuutettu Jarmo Nieminen siirtyy kokoomuksesta vihreisiin Helsingissä.Jarmo Nieminen

Vihreä helsinkiläinen. Kaupunginvaltuutettu Jarmo Nieminen siirtyy kokoomuksesta vihreisiin Helsingissä.

Yllätysloikka Helsingissä: Kokoomuksesta vihreisiin

4.9.2015 12.07

Vihreä Lanka

Kaupunginvaltuutettu Jarmo Nieminen siirtyy Helsingissä kokoomuksesta vihreisiin.

Toisen kauden valtuutettu Nieminen kertoo Vihreälle Langalle, että päätös kypsyi viimeisen vuoden aikana.

"Olen kokoomuksen kanssa eri mieltä Helsingin tulevaisuudesta ihmisen ja luonnon suhteen", hän sanoo.

Helsingin yleiskaavaan liittyvät päätökset alkoivat painaa Niemistä viime aikoina liikaa. Hän vastustaa Vartiosaaren, Kivinokan ja Meri-Rastilan rakentamishankkeita. Meri-Rastilan hankkeesta hän äänesti jo viime syksynä ryhmäänsä vastaan.

"Ensi keväänä olisin aina ollut asiassa vastakkain ryhmän kanssa. Se on henkisesti raskasta kaikille, myös minulle. Haluan olla lojaali sille ryhmälle, missä olen."

Jarmo Nieminen kiittää vihreitä siitä, että he ottivat hänet riveihinsä. Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Otso Kivekäs sanoo tiedotteessa, että on hienoa saada perinteistä luonnonsuojelua korostava valtuutettu mukaan joukkoon.

Nieminen valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon ensi kertaa 2009 kokoomuksen listoilta. Hän on ammatiltaan yrittäjä, luontokirjailija, saaristo-opas ja sotahistorian tutkija. Lisäksi hän toimii Helsingin luonnonsuojeluyhdistys HELSYn puheenjohtajana. Koulutukseltaan Nieminen on yleisesikuntaupseeri ja hän on tehnyt pitkän uran armeijassa.

Otso Kivekäs sanoo Langalle, ettei hänelle heti tule mieleen muita vihreitä ammattiupseereita.

"Tämä osoittaa hyvin, että armeijassa toimiminen ei ole este vihreydelle."

Vaihtaessaan ryhmää Jarmo Nieminen joutuu luopumaan yleisten töiden lautakunnan puheenjohtajuudesta. Siellä hän on toiminut muun muassa paremman talvikunnossapidon ja kaupunkitapahtumien hyväksi. Paikka jää kokoomukselle.

Niemisen mukana hänen tulevista lautakuntapaikoistaan ei ole vielä päätetty.

"Lautakunnat on miehitetty vihreissä. Katsotaan asia kerrallaan."

Nieminen ei usko, että hänen loikkansa veisi vihreitä oikealle.

"Minulle tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja suvaitsevaisuus ovat kantavia voimia. En sanoisi, että se on oikealla. Aika liberaali olen."

Helsingin vihreä valtuustoryhmä jatkaa Niemisen siirtymisen jälkeen toiseksi suurimpana 18 kaupunginvaltuutetulla. Kokoomus on edelleen suurin ryhmä 22 valtuutetulla.

13.00 Juttua on päivitetty Niemisen kommenteilla.

Helsinki 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.