Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

tagcrowd.com

Hallitusohjelma sanapilvenä
Suomi kuntoon? Hallitusohjelmassa useimmin esiintyvät sanat.tagcrowd.com

Suomi kuntoon? Hallitusohjelmassa useimmin esiintyvät sanat.

Ympäristöministerin salkkuun myös liikenne ja viestintä

27.5.2015 15.06

Lasse Leipola

Juha Sipilän (kesk) johtamien hallitusneuvotteluiden tulokset esiteltiin tänään keskiviikkona. Sipilän mukaan yksityiskohtien hiominen jatkuu vielä kesäkuussa.

Energialinjaukset kohdistuvat pääosin vuonna 2019 päättyvän hallituskauden jälkeiseen aikaan. Uusiutuvan energian osuus on määrä saada 2020-luvulla yli 50 prosenttiin, mikä sisältää hiilen käytön lopettamisen energiakäytössä sekä tuontiöljyn käytön puolittaminen.

Myös muut ympäristölinjaukset ovat melko vaatimattomia. Puun käyttöä lisätään 15 miljoonalla kuutiolla. Puurakentamista helpotetaan. Yhdyskuntajätteen kierrätysaste nostetaan vähintään 50 prosenttiin. Vähintään puolet lannan ja yhteiskuntajätteen aihettamasta ravinnekuormasta halutaan prosessoinnin piiriin 2025 mennessä. Saimaannorpan suojelu "varmistetaan" yhdessä paikallisten tahojen kanssa.

Metsien ja soiden suojelua jatketaan vapaaehtoisin keinoin. Vuonna 2017 perustetaan uusi kansallispuisto Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi. Uhanalainen lajisto arvioidaan. Kalatiestrategialla tehostetaan uhanalaisten kalalajien suojelua.

Nämä pienet kirjaukset kuitenkin kalpenevat sen sinnalla, että luonnonsuojelun määrärahoihin, muun muassa Metso-ohjelmaan, kohdistetaan merkittäviä leikkauksia.

Ministerien määrää vähennetään 17:sta 14:ään ja poliittisia valtiosihteerejä on jatkossa kymmenen sijaan vain kolme. Ympäristöministerin salkku yhdistetään liikenne- ja viestintäministerin salkkuun. Kehitysyhteistyö, josta leikataan jo ensi vuonna 300 miljoonaa euroa, kuuluu jatkossa ulkomaankauppaministerin salkkuun.

Salkkujen täsmällinen sisältö ja loput nimitykset sovitaan perjantaihin mennessä.

Salkkujako

Keskusta

  • pääministeri (Juha Sipilä)
  • työ- ja elinkeinoministeri
  • liikenne-, viestintä ja ympäristöministeri
  • soteministeri
  • maa- ja metsätalousministeri
  • kuntaministeri

Perussuomalaiset

  • ulkoministeri (Timo Soini)
  • oikeus- ja työministeri
  • puolustusministeri
  • sosiaali- ja terveysministeri

Kokoomus

  • valtiovarainministeri (Alexander Stubb)
  • opetus- ja kulttuuriministeri
  • sisäministeri
  • ulkomaankauppa- ja kehitysministeri

Juttuun on kello 17.25 lisätty lause luonnonsuojeluun kohdistuvista määrärahaleikkauksista.

hallitusohjelma 




Viite