Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Nasa

Satelliittikuva Euroopan yöstä
Nasa

Mikä Suomen tehtävä maailmassa? Ulkopolitiikka on presidentin vallan viimeinen linnake

16.1.2018 16.16

Lasse Leipola

Niinistöt matkat ja vieraat

Kartassa presidentti Niinistön matkat ulkomaille ja Suomessa isännöimät vieraat. Sveitsin ja Yhdysvaltojen lukemia nostavat vierailut maailmantalousfoorumissa ja YK:n yleiskokouksissa. Kartan tapaamisten lisäksi Niinistö on tavannut muiden maiden johtajia kahden kesken erilaisten huippukokousten yhteydessä. Esimerkiksi Ukrainan presidentti Petro Poroshenko ja Niinistö ovat tavanneet viime vuosina usein.

Presidentti päättää pitkälti siitä, millainen Suomen rooli on maailmalla. Halutessaan hän voisi vauhdittaa kehitys- ja ilmastopolitiikkaa.

Puolivallaton valtiomies

Suomen perustuslain ehkä tunnetuin – tai ainakin toistelluin – kohta määrittelee ulkopoliittisen vallan sanomalla, että sitä ”johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”.

Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen pitää presidentin valtaoikeuksien rajaa epämääräisenä.

”Perustuslain säätäjällä ei ole ollut halua tai kanttia määritellä sitä rajaa tarkemmin”, Ojanen sanoo.

Vuonna 2012 uudistettu perustuslaki tarkensi rajaa hieman säätämällä, että pääministeri edustaa Suomea EU:ssa. Se lopetti vuosikymmeniä kestäneen keskustelun siitä, kenelle katetaan lautanen EU-huippukokouksissa. Aivan selväksi EU-asioiden ja ulkopolitiikan välistä rajaa ei silti saatu.

”Ei ole yksiselitteistä, mikä on sellaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joka ei ole mitenkään ymmärrettävissä unionin alaiseksi ulko- ja turvallisuuspolitiikaksi. Unionin toiminnassa on yhä enemmän puolustuspoliittisia rönsyjä”, Ojanen sanoo.


Tasavallan presidentin
kansliasta kerrotaan Vihreälle Langalle, että kaikki tärkeimmät linjaukset tehdään presidentin johtamassa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Hallitusohjelma ei sido presidenttiä, mutta sen ulkopoliittisista linjauksista ollaan yhteydessä presidenttiin.

Sauli Niinistön on luonnehdittu käyttävän tehokkaasti perustuslain presidentille jättämää liikkumavaraa. Hallituksen ja presidentin välillä ei ole ollut suurempaa kahnausta. Jos presidentin ja hallituksen sukset menisivät pahasti ristiin, asia putoaisi lopulta eduskunnan ratkaistavaksi.

”Syntyisi mielenkiintoinen asetelma, jos eduskunta antaisi ymmärtää, että se on enemmän presidentin kuin valtioneuvoston kannalla. Muutenhan perustuslaissa edellytetään, että valtioneuvosto nauttii kaikessa tekemisessään eduskunnan luottamusta”, Ojanen sanoo.

Hänen mukaansa kirjaus on perälauta, jonka on tarkoitus painostaa osapuolet sopuun ennen kuin asia päätyy eduskuntaan.

Huiput koolle

Presidentti Niinistö esitti vajaa vuosi sitten, että arktisten maiden johtajat – Vladimir Putin ja Donald Trump mukaanlukien – voisivat tavata Suomessa. Ajatus ei ole ottanut tuulta.

Suomen historia merkittävien tapaamisten järjestäjänä uhkaa haalistua. Boris Jeltsinin ja Bill Clintonin tapaamisesta Helsingissä 1997 on kulunut jo yli 20 vuotta. Viisi vuotta ennen sitä yli 50 maan johtajat kokoontuivat Etyk-seurantakokoukseen. Alkuperäinen, vuoden 1975 Etyk-kokous, on jäänyt merkkipaaluksi kansainvälisten suhteiden historiaan.

2000-luvulla merkittävimpien valtiopäämiesten tapaamiset ovat jääneet Suomessa vähiin. Poikkeuksena on vuosi 2006, jolloin järjestettiin Lahden EU-huippukokous ja Asem-huippukokous Helsingissä. Ensimmäinen oli EU-puheenjohtajuuteen kuuluva rutiinivelvollisuus, jälkimmäinen muistetaan lähinnä poliisin väkivaltaisesti pysäyttämästä Smash Asem -mielenosoituksesta.

Kuukauden sisällä valittavalle presidentille saattaa tarjoutua tilaisuus isännöidä joukkoa valtionpäämiehiä.

Eduskuntatiedotus kertoi lokakuussa, että lähivuosille kaavaillaan Euroopan neuvoston lähes 70-vuotisen historian neljättä huippukokousta. Jos kokousajankohta osuu Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle, olisi Suomi luonteva isäntämaa.

Arktisen neuvoston puheenjohtajuus päättyy toukokuussa 2019, jolloin Rovaniemelle odotetaan Yhdysvaltain ja Venäjän ulkoministereitä.

Kehitystä vai sanahelinää?

Kehityspolitiikkaa tehdään EU:n ulkopuolella, joten se kuuluu periaatteessa presidentille. Silti se on jäänyt lähinnä valtioneuvoston harteille.

Kun Riossa järjestettiin kesäkuussa 2012 kestävän kehityksen huippukokous, paikalle matkustivat Ruotsista pääministeri ja kuningas. Suomessa pääministeri Jyrki Katainen (kok) perui matkansa lohduttaakseen Nokian irtisanomia työntekijöitä Salossa ja Oulussa. Presidentti Niinistö – jolla ei ollut aikomustakaan matkata Brasiliaan – keskittyi valittamaan Alma Median haastattelussa siitä, että köyhä Suomi joutuu maksamaan rikkaampien maiden aiheuttamasta talouskriisistä.

Suomi esiintyy mielellään köyhien maiden ystävänä. Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen sanoo, että reaalipolitiikka on jotain muuta.

”Suomi on noussut vauraampien maiden kastiin. Asemoituminen valtaapitävien rikkaiden maiden ryhmään on tapahtunut tavalla, joka on osittain ristiriidassa pitkään pidettyjen puheiden kanssa, joissa Suomi on maailman köyhien ystävä.”

Naisten oikeuksien edistäminen on selkeä poikkeus muuten haalistuneessa kehityspolitiikassa. Se on ollut vahvasti esillä hallituksen kehityspoliittisessa ohjelmassa presidentin puheissa. Sauli Niinistö on myös vaikuttajajäsen YK:n naisjärjestön HeForShe-kampanjassa.


Presidentti voisi tehdä nykyistä enemmän, vaikka suuri osa kehitysyhteistyöstä on sidoksissa budjettiin, josta päättää eduskunta.

”Kyse on siitä, miten paljon presidentti haluaa laittaa arvovaltaansa peliin. Pelivaraa olisi ehkä enemmän kuin on käytetty”, Teivainen sanoo.

Yksi tapa, jolla presidentti voi vaikuttaa kehityspolitiikkaan, ovat vienninedistämismatkat. Kehitysyhteistyössä puhutaan nykyisin yhä enemmän yksityisen rahan ja yritysten saamisesta liikkeelle. Se, minne vienninedistämismatkat suuntautuvat, ja millaisia yrityksiä on mukana, on myös kehityspoliittinen valinta.

”Presidentin mukana kulkeva yritysvaltuuskunta luo paikallisille mielikuvan, että yrityksillä on valtiovallan luottamus.”

Vienninedistäminen ja kehityspolitiikka voivat olla ristiriidassa. Presidentti Martti Ahtisaari aiheutti alkuvuodesta 1998 kohun myöntämällä kunniamerkit Indonesian metsäministerille ja April-metsäyhtiön johtajalle piittaamatta ympäristö- ja ihmisoikeusongelmista. Ahtisaaren kunniamerkki nähtiin tukena UPM:n yhteistyökumppaneille.

Rauhaa edistämässä

Vuosina 1994–2000 tasavallan presidenttinä toiminut Martti Ahtisaari on Suomen tunnetuin rauhanvälittäjä. Virkakautensa aikana hän toimi Kosovon kriisin sovittelijana. Myöhemmin hän on sovitellut rauhaa muun muassa Indonesian Acehissa.

Ahtisaaren perustaman konfliktinratkaisujärjestö CMI:n ohjelmajohtaja Ville Brummer arvioi, ettei Suomen maine rauhanvälittäjänä ole myytti.

”Se on myytti, että edelleen pelataan kylmän sodan pelikorteilla. Suomi ei ole neutraali toimija. Meillä on vahva suomalainen, pohjoismainen ja eurooppalainen arvopohja ja olemme EU:n jäseniä.”

Brummer sanoo, että vaikka Suomessa muistellaan sotia, nykyisissä konfliktimaissa ollaan kiinnostuneempia siitä, miten sodan seurauksista selvitään.

Siitäkin on apua, että Suomella on harvoin suoria intressejä konfliktimaissa.

”Monesti välittäjä nousee osapuolten yläpuolelle. Suomalaiset ei rakenna tällaista hierarkiaa vaan toimivat tasaveroisesti kaikkien kanssa. Se on toimintatapa, jota arvostetaan.”


Rauhan edistäjän rooli sopii presidentille, koska tämä on hallituksesta poiketen päivänpolitiikan ulkopuolella. Se ei kuitenkaan tarkoita, että presidentti voisi toimia itsenäisesti. Brummerin mukaan presidentti on rauhanvälittäjänäkin osa Suomen ulkopolittista linjaa.

Ulkoministeriön julkaisemassa rauhanvälityksen toimintaohjelmassa sanotaan, että ”Suomi tuntee vastuuta kansainvälisestä rauhasta ja haluaa vaikuttaa näkyvästi sen ylläpitämiseen ja lisäämiseen”.

Rauhanvälitys ei ole pyyteetöntä hyväntekeväisyyttä. Suomen talous on vientivetoinen ja riippuvainen siitä, mitä muualla tapahtuu.

”Rauhanvälitys on hyödyllistä kansainväliselle yhteisölle. Suomelle se on järkevä tapa olla mukana vaikuttamassa siihen, mihin kansainvälinen yhteistyö on menossa”, Brummer sanoo.

Ilmastodiplomaatti numero yksi

Donald Trump on sekoittanut kansainvälistä ilmastopolitiikkaa. Hänen edeltäjänsä Barack Obama esikuntineen ajoi voimakkaasti Pariisin sopimusta. Erityisesti Yhdysvaltain ja Ranskan diplomaattisten ponnistelujen ansiosta sopimukselle löytyi lähes kaikkien maailman maiden tuki.

Sopimus pitäisi panna lähivuosina paperilta käytäntöön, mutta enää Yhdysvallat ei tue sitä. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on vakuuttanut, että Ranska ajaa sopimusta edelleen. Voisiko myös Suomella olla jotain annettavaa?

Kansainvälisen ilmastopolitiikan vanhempi tutkija Antto Vihma ulkopoliittisesta instituutista sanoo, että pienien maiden ei kannata yrittää toimia samoin kuin suurmaiden.

”Suurvaltoihin vaikuttaminen ei ole Suomen vahvuus. Sen sijaan epämuodolliset koalitiot, joissa edistykselliset pienet ja keskisuuret pohjoisen ja etelän maat tekevät yhteistyötä ja lievittävät kahtiajakoa, voivat olla merkittäviä.”

Vihman mukaan pieni maa voi keskittyä yksittäisen ratkaisun hakuun. Presidentti Niinistö on pitänyt esillä ilmastoa lämmittävän mustan hiilen, eli noen, torjuntaa. Bonnin ilmastokokouksessa viime marraskuussa Suomi liittyi koalitioon, jonka tavoitteena on edistää kivihiilestä luopumista. Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) sanoi tuolloin, että tämä näkyy myös Suomen ilmastodiplomatiassa.

”Ryhmittymä ei ole kovin iso, joten Suomen mukanaolo siinä on huomionarvoista. Se on myös selkeä aihe, joka puree laajempaan julkisuuteen”, Vihma sanoo.


Vaikka Suomen ilmastopolitiikka muotoutuu ensisijaisesti hallituksen ja EU:n vuorovaikutuksessa, on presidentillä roolin ilmastopolitiikassa. Niinistö on pitänyt Suomen virallisen puheet YK:n ilmastohuippukokouksessa 2014 ja Pariisin ilmastokokouksessa vuotta myöhemmin.

Vihman mielestä on tärkeää, että ylimmän tason päättäjät ovat ratkaisevissa ilmastokokouksissa, vaikka varsinaiset neuvottelut käydään ministerien ja ministeriöiden asiantuntijoiden kesken.

”Ilmastonmuutos on niin monia politiikkalohkoja koskettava ja rahaa vievä asia, ettei pelkillä ympäristöministereillä päästä suurimmissa kokouksissa pitkälle. Tarvitaan laajempaa poliittista johtajuutta.”

Ilmastonmuutos on hiipinyt vähitellen osaksi Niinistön suomalaisille pitämiä puheenvuoroja. Esimerkiksi uudenvuodenpuheessaan Niinistö sanoi, että ilmastonmuutos on todellinen uhka ja vaatii nopeaa toimintaa.

Niinistöt matkat ja vieraat

Kartassa presidentti Niinistön matkat ulkomaille ja Suomessa isännöimät vieraat. Sveitsin ja Yhdysvaltojen lukemia nostavat vierailut maailmantalousfoorumissa ja YK:n yleiskokouksissa. Kartan tapaamisten lisäksi Niinistö on tavannut muiden maiden johtajia kahden kesken erilaisten huippukokousten yhteydessä. Esimerkiksi Ukrainan presidentti Petro Poroshenko ja Niinistö ovat tavanneet viime vuosina usein.

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on 28.1.2018. Toinen kierros järjestetään tarvittaessa 11.2.2018.

presidentinvaalit  ilmastodiplomatia  ilmastonmuutos  rauhanvälitys  kehitysyhteistyö  ulkopolitiikka  perustuslaki  presidentti 





Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.