Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lasse Leipola

John Kerry
Oma valinta. John Kerryn mukaan ilmastonmuutoksen vaikutukset on vältettävissä: "Ihmiskunta on luonut ongelman ja se voi sen korjata."Lasse Leipola

Oma valinta. John Kerryn mukaan ilmastonmuutoksen vaikutukset on vältettävissä: "Ihmiskunta on luonut ongelman ja se voi sen korjata."

John Kerry puhui Limassa, mutta jätti neuvottelut muille

11.12.2014 23.43

Lasse Leipola

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry teki lyhyehkön visiitin Liman ilmastokokoukseen torstaina. Kerry ei osallistunut takkuisesti edenneisiin neuvotteluihin vaan piti kaksi puhetta, toisen neuvottelijoille ja toisen lehdistölle.

“Mikään maa ei voi ratkaista tätä ongelmaa yksin. Se ei ole retoriikkaa, se on kirjaimellisesti mahdotonta. Yhden maan tai muutaman maan toimet eivät riitä, jos kaikki muut jatkavat entiseen tapaan”, Kerry sanoi.

“Teollisuusmailla on toki suurin vastuu, mutta se ei tarkoita sitä, että muut voivat jatkaa samaan tapaan ja toistaa aiemmin tehdyt virheet.”, Kerry sanoi lehdistölle.

Kerry korosti myös talousnäkökulmaa ilmastonmuutoksen torjuntaan.

“Hiili ja öljy voivat olla halpoja tapoja lyhyellä aikavälillä, mutta kehotan kaikkia katsomaan pidemmälle ja miettimään kokonaiskustannuksia. Jokainen, joka ajattelee, ettei ilmastonmuutoksen torjuntaan ole varaa, ei tehnyt laskelmiaan kunnolla”, Kerry sanoi.

Hän kehotti huomioimaan muun muassa myrskytuhojen, ruokatuotannon heikkenemisen ja lisääntyvien terveysongelmien kustannukset.

“Lisäksi on arvioitava se, minkä arvoisena pidämme selviytymistä sinänsä.”

Kerry myös korosti, että kyseessä on kaikkien aikojen merkittävin liiketoimintamahdollisuus.

“Energiamarkkinat ovat, rahassa ja asiakkaissa mitattuna, paljon suuremmat kuin tietokoneet 1990-luvulla, jolloin Yhdysvalloissa rikastui enemmän ihmisiä kuin koskaan muulloin.”

Kerry myös muistutti Yhdysvaltain lupauksesta vähentää päästöjään 26-28 prosenttia 2025 mennessä ja sanoi tämän olevan linjassa sen kanssa, että maa yrittää vähentää päästöjään 83 prosenttia 2050 mennessä.

Yhdysvaltain lupaukset ovat kuitenkin herättäneet epäilyjä, sillä maan kongressi ei suostu hyväksymään mitään ilmastotoimiin liittyvää lainsäädäntöä. Päästövähennyksiä onkin ajettu presidentin toimivallalla, erityisesti ympäristövirasto EPA:n kautta. Tämä on herättänyt huolen siitä, mitä maan lupauksille käy, kun presidentti vaihtuu.

Yhdysvaltain pääneuvottelija Todd Stern vakuutti tiistaina, että maan ilmastopolitiikassa on jatkuvuutta, vaikkei sitä kirjatakaan lakiin.

“Ei ole mitenkään yksinkertaista purkaa EPA:n sääntelyä. Silloin täytyy pystyä osoittamaan sen asettamisessa on tehty joku virhe ja olemme aika luottavaisia, että näin ei ole tapahtunut. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö joku voisi yrittää (purkamista)”, Stern sanoi.

Yksi neuvotteluiden suurista kysymyksistä on Pariisissa ensi vuonna allekirjoitettavan sopimuksen juridinen muoto. Juuri Yhdysvaltain hankalan poliittisen tilanteen vuoksi lähtökohtainen tavoite juridisesti sitovasta sopimuksesta on jouduttu kyseenalaistamaan.

Stern muistutti tiedotustilaisuudessaan, että vaikka Kioton sopimus oli juridisesti sitova, jotkut maat lähtivät siitä pois.

“Ennen kaikkea tarvitaan poliittista tahtoa. Joissain maissa juridinen sitovuus voi auttaa sen suhteen”, Stern sanoi.

ilmastoneuvottelut 




Viite