Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lasse Leipola

COP20-kokous
Viimeinen päivä, osa 2. Kokouspaikan tunnelma oli rauhallinen ratkaisevan käsittelyn alla.Lasse Leipola

Viimeinen päivä, osa 2. Kokouspaikan tunnelma oli rauhallinen ratkaisevan käsittelyn alla.

Limassa toinen viimeinen päivä – hyväksytäänkö luuranko?

13.12.2014 16.59

Lasse Leipola

Limassa yritetään vielä kerran päästä sopuun kokouksen päätöstekstistä. Puheenjohtajiston viime yönä jättämä esitys ei sisällä enää vaihtoehtoisia muotoiluja, mutta siihen voi tulla käsittelyssä muutoksia. Erityisesti joidenkin kehittyvien talouksien uskotaan vaativan mukaan mainintaa palomuurista, vahingoista ja menetyksistä sekä selkeämpää muotoilua rahoitukseen.

"Kyseessä on oikeastaan luuranko, jossa on hyvin vähän sisältöä ja vain muutamia elementtejä, jotka vievät karvan verran eteenpäin. Tällainenkin sopu on kuitenkin parempi kuin se, ettei saada mitään aikaiseksi, mikä myrkyttäisi ilmapiiriä ja vaikeuttaisi ensi vuoden aikana käytäviä neuvotteluita", vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen arvioi.

Neuvotteluiden keskiössä on siis nyt Liman kokouksen päätösasiakirja, jossa muotoillaan Pariisin kokouksen alla tehtäviä toimia. Sitä koskeva kokous alkoi Suomen aikaa lauantaina kello 17. Jos näissä niin sanotuissa ADP-neuvotteluissa päästää sopuun, siirtyy päätösasiakirja ja neuvotteluiden muut päätökset varsinaisen osapuolikokouksen hyväksyttäväksi.

ADP:n lisäksi asialistalla on vielä Kioton jatko, jonka EU haluaisi lyödä lukkoon. Tässäkin asiassa saavutettiin pientä edistystä, kun Venäjää asiassa tukenut Ukraina taipui EU:n kannalle. Venäjä voi vielä kuitenkin heittäytyä hankalaksi, jos se ryhtyy vastustamaan.

Tynkkynen arvostaa neuvotteluiden tunnelmaa. Hän pitää merkittävänä sitä, että jyrkän kehitys- ja teollisuusmaiden välisen jaottelun sijaan edistyksellisiä ja jarruja on ollut molemmissa ryhmissä. Erityisen merkittävänä hän pitää niin sanottujen esityksellisten Latinalaisen Amerikan maiden rakentavaa roolia.

"Kokouksesta on myös pääosin puuttunut itsetarkoituksellinen neuvottelujen jarruttaminen. Hankalatkin maat ovat yrittäneet neuvotella, mikä on ollut hyvä asia Liman kannalta, mutta erityisen tärkeää Pariisin kannalta."

ilmastoneuvottelut 




Viite