Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lasse Leipola

COP20-neuvottelupaikka illan pimeydessä
Finaali jäljellä. Kaikki suuret ratkaisut jäävät viimeiseen päivään, josta tulee ilmastoneuvotteluiden perinteiden mukaisesti pitkä.Lasse Leipola

Finaali jäljellä. Kaikki suuret ratkaisut jäävät viimeiseen päivään, josta tulee ilmastoneuvotteluiden perinteiden mukaisesti pitkä.

Valonvälähdys Liman yössä: puheenjohtaja ehdottaa kompromissia

12.12.2014 6.08

Lasse Leipola

Liman ilmastokokousessa saatiin torstai-iltana toivoa paremmasta, kun puheenjohtaja Manuel Pulgar-Vidal ilmoitti, että puheenjohtajisto tuo pöydälle päätösehdotuksen, josta on karsittu osapuolten tekemiä vaihtoehtoisia ehdotuksia.

Varsinainen neuvotteluteksti on paisunut viikon aikana niin pitkäksi, ettei siitä enää voida kokoustamalla perata käyttökelpoista sopimusluonnosta. Siksi puheenjohtajan ilmoistus oli odotettu ja toivottu. Päätösehdotus on määrä julkaista varhain aamulla Suomen aikaa.

“Tämä olisi voinut tapahtua vähän nopeamminkin, mutta kehitysmaaryhmä toi oman tekstinsä, joka ei sitten muille kelvannut. Siihen meni turhaa aikaa”, Suomen pääneuvottelija Harri Laurikka sanoi.

Hänen mukaansa neuvotteluiden lopputulos on vielä aidosti avoin.

“Jos ehdotus saa tyrmäävän vastaaoton esimerkiksi kehittyvien talouksien G77-ryhmältä, on vaarana, ettei kokouksesta saada kuin lyhyt prosessipäätös ja kaikki tärkeät asiat jäävät auki. Toinen vaihtoehto on, että poliittiset keskustelut saadaan käyntiin ja neuvottelut vauhtiin”, Laurikka sanoi.

Pariisia varten Limassa on saatu aikaiseksi sopimusluonnos, josta tulee päätöstekstin liite. Sopimusluonnos on kuintenkin täynnä vaihtoehtoisia muotoiluja, joista on päästävä sopuun ensi vuoden aikana.

ilmastoneuvottelut 




Viite