Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

NOAA

Maailman lämpökartta maaliskuulta 2015
Pallo kuumana. NOAA:n mukaan maaliskuu oli historian kuumin. Tuoreen tutkimuksen mukaan lämpenemisen hidastuminen 2000-luvun alussa selittyy luontaisella vaihtelulla.NOAA

Pallo kuumana. NOAA:n mukaan maaliskuu oli historian kuumin. Tuoreen tutkimuksen mukaan lämpenemisen hidastuminen 2000-luvun alussa selittyy luontaisella vaihtelulla.

Hyvä uutinen ilmastotutkijoilta: muutos pahinta skenaariota maltillisempi

22.4.2015 10.23

Lasse Leipola

Ilmastonmuutos ei tuoreen tutkimuksen mukaan ole niin aggressiivinen kuin kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n rajuimmissa skenaarioissa on arvioitu. Duken yliopiston tutkijat selvittivät viimeiset tuhat vuotta kattavan aineiston avulla, että osa ilmastonmuutoksen kiihtymisestä on selitettävissä vuosikymmenten välisellä luontaisella vaihtelulla, eli esimerkiksi sillä, minkä verran lämpöä sitoutuu meriin.

”Analyysimme perusteella keskitien lämpenemisskenaario on (kovinta lämpenemistä) todennäköisempi, ainakin toistaiseksi. Tämä voi kuitenkin muuttua”, ilmastotutkija Patrick T. Brown sanoo yliopiston ympäristöntutkimuksen laitoksen sivuilla.

Samaa mieltä on myös Brownin kanssa tutkimuksen tehnyt apulaisprofessori Wenhong Li.

”Minä tahansa hetkenä lämpeneminen voi kiihtyä, jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee eikä se kompensoidu luontaisella vaihtelulla”, Li sanoo.

Tutkijat vertasivat IPCC:n käyttämiä mallinnuksia empiiriseen lämpötila-aineistoon.

”Kun vertasimme malliamme heidän malliinsa, havaitsimme, että ilmastomallit osuvat suuressa mittakaavassa oikeaan, mutta aliarvioivat vuosikymmenten välisen luontaisen vaihtelun. Mallimme mukaan tämä vaihtelu voi selittää kohtuullisen osan lämpenemisen kiihtymisestä vuosina 1975–2000 ja hidastumisesta vuosina 2002–2013”, Brown sanoo.

Tutkijoiden mukaan olisi epätodennäköistä, että nopeimman lämpenemisen skenaarioon osuisi 11 vuoden tauko lämpenemisessä. Sen sijaan keskitien skenaariossa 11 vuoden tauon todennäköisyys on Brownin ja Lin analyysin mukaan jopa 70 prosenttia.

ilmastonmuutos 




Viite