Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sopimusluonnos lähikuvassa
Liikaa vaihtoehtoja. Genevessä pitäisi saada neuvottelutekstiä lyhyemmäksi.

Liikaa vaihtoehtoja. Genevessä pitäisi saada neuvottelutekstiä lyhyemmäksi.

Ilmastoneuvotteluja jatketaan Genevessä

6.2.2015 13.16

Lasse Leipola

Kansainvälisiä ilmastoneuvotteluja jatketaan virkamiesvoimin Sveitsin Genevessä ensi viikolla. Suomen pääneuvottelija Harri Laurikka arvioi, ettei kokouksessa vielä avata kohti Pariisissa joulukuussa solmittavan ilmastosopimuksen kiperimpiä solmuja.

”Isot ratkaisut tehdän myöhemmin. Nyt mennään virkamiestason kokoukseen, jossa yritetään päästä eteenpäin Limassa sovitun, 38-sivuisen luonnoksen kanssa. Joissain kohdissa on jopa kymmenen vaihtoehtoista muotoilua, mutta ehkä Pariisissa pärjättäisiin esimerkiksi kolmella”, Laurikka sanoo.

Hänen mukaansa Geneven kokous tulee poikkeuksellisen pian varsinaisen osapuolikokouksen jälkeen.

”Yleensä välissä on ollut enemmän aikaa. Tämä on vaatinut meiltä EU:ssa ja muilta nopeaa valmistautumista vuodenvaihteen jälkeen”, Laurikka sanoo.

Geneven kokouksen jälkeen seuraava virstanpylväs on maaliskuun loppu, johon mennessä monilta mailta odotetaan ilmoituksia kansallisista toimista. Virkamiestasolla seuraavat neuvottelut käydään kesäkuussa Saksan Bonnissa, mutta ilmastoneuvottelut ovat esillä läpi vuoden myös erilaisten ryhmien kokouksissa sekä kahdenvälisissä tapaamisissa.

EU:n ulkoasiainneuvosto päätti muutama viikko sitten, että EU-jäsenmaiden diplomaatit pyrkivät vuoden aikana edistämään kunnianhimoista ilmastosopimusta asemamaissaan.

ilmastoneuvottelut 




Viite