Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Flickr / cuxclipper (CC-BY)

Maersk Saigon -rahtilaiva
Villiä ja vapaata. Kansainväliset merialueet ovat kansallisten päästövähennysten ulkopuolella.Flickr / cuxclipper (CC-BY)

Villiä ja vapaata. Kansainväliset merialueet ovat kansallisten päästövähennysten ulkopuolella.

Laivojen päästövähennyksistä ei sopua

15.5.2015 11.40

Lasse Leipola

Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n kokouksessa tällä viikolla Lontoossa ei päästy sopuun laivaliikenteen päästöjen kasvun taittamisesta. Asiasta kerrotaan Carbon Brief -sivustolla.

Maailman noin 100 000 laivaa aiheuttavat noin kolme prosenttia globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä. IMO on arvioinut, että päästöt kasvavat ilman lisätoimenpiteitä vuosisadan puoliväliin mennessä 50–250 prosenttia.

Esitystä päästöjen rajoittamisesta kaatui kuitenkin, koska siitä, miten päästötietoja pitäisi kerätä, ei päästy yksimielisyyteen. Osa maista halusi myös odottaa ensin joulukuussa pidettävän Pariisin ilmastokokouksen tuloksia. Meriliikenteen päästöjen rajoittamista vastustivat muun muassa Intia, Kiina ja Venäjä.

EU on toivonut kansainvälistä sopua asiassa. Se päätti huhtikuussa, että kaikkien sen alueen satamissa käyvien suurien laivojen päästötiedot kerätään talteen ja julkistetaan.

”IMO ei halua seurata Eurooppaa, koska asiaan liittyy niin paljon intressejä

Päästökattoa käsiteltiin IMO:n ympäristökomitean tänään perjantaina päättyvässä kokouksessa. Samassa yhteydessä käsiteltiin myös muun muassa tiukempia ympäristömääräyksiä napaseutujen vesialueille sekä jatkettiin laivojen energiatehokkuussäännösten kehittämistä.

laivat  merenkulku  päästöt  kasvihuonekaasut  ilmastonmuutos 




Viite