Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Katri Hyväkkä / Keskusta

Kimmo Tiilikainen
Luonnonvaraministeri? Kimmo Tiilikainen sai painavaan salkkuunsa sekä maa- ja metsätalouden että ympäristön.Katri Hyväkkä / Keskusta

Luonnonvaraministeri? Kimmo Tiilikainen sai painavaan salkkuunsa sekä maa- ja metsätalouden että ympäristön.

Mitä vihreää teissä on, Kimmo Tiilikainen?

29.5.2015 11.15

Annakaisa Suni

Kimmo Tiilikainen (kesk) aloittaa tänään perjantaina Juha Sipilän (kesk) hallituksen maatalous- ja ympäristöministerinä. Helsingin Sanomien mukaan Tiilikainen olisi itse hamunnut juuri tällaista salkkuyhdistelmää. Vihreän Langan torstai-illan julkistuksen jälkeen tekemässä hän ei sitä kuitenkaan myöntänyt.

Mitä hyötyä on siitä, että juuri maa- ja metsätalousministerin ja ympäristöministerin salkku on samalla miehellä?

”No, tässähän oli muitakin yhdistelmiä. Sitä täytyy varmaan pääministeriltä kysyä, miksi hän päätyi tällaiseen yhdistelmään.”

Mikä on se suuri linja, mitä haluatte tässä yhdistetyssä ministerinsalkussa ajaa?

”Hallituksen tavoite on nostaa Suomi biotalouden, kiertotalouden ja puhtaiden teknologioiden kärkimaaksi. Se tarkoittaa, että pystytään käyttämään nykyistä paremmin meidän runsaita uusiutuvia luonnonvaroja. Samalla meidän pitää tietenkin huolehtia siitä, että ekologinen kestävyys turvataan ja ympäristöstä pidetään huolta. Jos Suomi halutaan kärkimaaksi, silloin talouden ja ympäristön on kuljettava käsi kädessä.”

Hallitusohjelman mukaan energiantuotannossa hiilen käytöstä luovutaan ja tuontiöljyn käyttö puolitetaan 2020-luvulla. Mitkä on ne konkreettiset ensimmäiset askeleet, millä tätä kohti lähdetään siirtymään?

”Hallitus on päättänyt veroratkaisusta, jolla hiilidioksidin energiaverotusta tiukennetaan. Tähän liittyy on monenlaisia juttuja, mutta pääasia on, että otetaan se tavoite ja lähdetään konkretisoimaan askeleita sinnepäin. Itse asiassa kesäkuussahan hallitus jatkaa tätä kärkitavoitteiden työstämistä.”

Pitääkö paikkansa, että valitsitte aikanaan puolueen keskustan ja vihreiden väliltä?

”Kun 1995 olin ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntaan, olin sitoutumattomana ja vihreiden listoilla. Muutama vuosi sen jälkeen liityin keskustan jäseneksi ja siitä lähtien olen ollut keskustan ehdokkaana. Jos sanoin tuossa, että näiden talous- ja ympäristönäkökulmien vastakkainasettelu on vanhanaikaista, niin kyllä varmasti myös keskustassa ja vihreissä on toisiaan kohtaan molemmin puolin turhia ennakkoluuloja.”

Mitä vihreää teissä on?

”Koko mies.”

ympäristöministeri  energiantuotanto 




Viite