Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

suden jäljet. Laiton metsästys on monen suomalaisen suden surma.Sammeli Heikkinen

suden jäljet. Laiton metsästys on monen suomalaisen suden surma.

Pääsivätkö sudentappajat kuin koira veräjästä?

15.1.2015 15.25

Lasse Leipola

Luonto-Liitto pitää Perhon salametsästäjien saamaa tuomiota liian lievänä. Kaikki 12 syytettyä tuomittiin 14 kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä metsästysrikoksesta. Lisäksi salaa susia jahdanneilta kiellettiin metsästys neljäksi vuodeksi.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Suomessa annettiin tuomio vuonna 2011 rikoslakiin lisätystä törkeästä metsästysrikoksesta. Lain mukaan tuomio tällaisesta teosta voi olla korkeintaan neljä vuotta.

”Perhon tapauksessa on kyse teosta, jossa suuri joukko metsästäjiä tietoisesti suunnitteli ja toteutti kolmen suden salakaadon. Jos
tällaisesta teosta annetaan tuomio rangaistusasteikon lievemmästä päästä, herää kysymys, millaista toimintaa kovempien rangaistusten antaminen edellyttäisi”, järjestön susiryhmää johtava Tea Tawast kysyy Luonto-Liiton tiedotteessa.

salametsästys  sudet 




Viite