Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Suomi ei pitänyt gmo-viljelyn kieltoa tarpeellisena

22.10.2015 9.26

Lasse Leipola

Suomi ei ilmoittanut komissiolle takarajaan mennessä halustaan kieltää geenimuunneltujen kasvien viljelyä. Yhteensä yhdeksäntoista jäsenmaata ilmoitti haluavansa kieltää niin sanotun ensimmäisen aallon gmo-lajikkeiden viljelyn kokonaan tai joillain alueilla.

”Nyt oli mahdollista rajata alueita ulos ilman perusteluja. Tämä on mahdollista myös myöhemmin, mutta silloin kielto pitää perustella”, sanoo kaupallinen neuvos Leena Mannonen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Hänen mukaansa kyseisten gmo-tuotteiden kieltoa ei pidetty tarpeellisena, sillä kyse oli maisseista, joiden uusista ominaisuuksista ei ole Suomessa hyötyä. Yksittäisten lajien hyväksymisestä viljelyyn päätetään vielä erikseen.

Toistaiseksi EU:ssa on hyväksytty viljeltäväksi ainoastaan yksi Monsanton maissilajike. Kielto olisi koskenut tämän lajikkeen lisäksi niitä lajikkeita, joiden lupaprosessit ovat kesken.




Viite