Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

M. Virtala

Haapajäärä.
koti kuoriaiselle. Haapajäärä on hyötynyt säästöpuiden jättämisestä.M. Virtala

koti kuoriaiselle. Haapajäärä on hyötynyt säästöpuiden jättämisestä.

Ötökkälaki kiusaa metsää ja omistajia

17.10.2013 9.31

Lasse Leipola

Luonto-Liitto moittii eduskunnan käsittelyssä olevaa metsätuholakia. Lain tavoitteena on vähentää hyönteisten ja sienitautien aiheuttamia vahinkoja vähentämällä tuhonaiheuttajien lisääntymispaikkoinaan käyttämiä kuolleita puita.

Järjestön mukaan metsänomistajille aiheutuvien lisäkustannusten suhdetta mahdollisiin hyötyihin ei ole arvioitu. Kustannuksia aiheuttaa kuolleiden puiden kuljettaminen pois metsistä.

”Ihmeteltävä on, miksi metsänomistajien etujärjestö MTK ei ole ötökkälain kohdalla puolustanut metsänomistajien etua vaan hyväksyy maanomistajalle aiheutuvat lisäkustannukset ilman tieteellisiä perusteita”, metsävastaava Lauri Kajander sanoo.

Luonto-liiton mukaan lakiesitys on myös ristiriidassa Suomen kansallisten ja kansainvälisten luonnon monimuotoisuutta koskevien sitoumusten kanssa, sillä lahopuun väheneminen on merkittävin yksittäinen metsälajiston uhanalaisuutta aiheuttava tekijä.

luonnonsuojelu  metsät 




Viite