Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SASK

Janne Ronkainen.
uusi haaste. Janne Ronkainen on SASK:in uusi toiminnanjohtaja.SASK

uusi haaste. Janne Ronkainen on SASK:in uusi toiminnanjohtaja.

”Ay-liikkeen kehitysyhteistyö on uudessa tilanteessa”

21.9.2010 13.31

Saija Räsänen

Suomen ammattialojen solidaarisuuskeskuksen SASKin uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Janne Ronkainen. Ronkainen seuraa tehtävässä eläkkeelle jäävää Hannu Ohvoa.

"Mielenkiinnolla odotan uutta tehtävää. Suomalainen ammattiyhdistysliike elää murroskautta, koska globalisaatio on iskenyt nyt oikeasti julkiselta puolelta palvelu- ja teollisuussektorille asti. Ay-liikkeen kehitysyhteistyö on uudessa tilanteessa, kun kehitysmaat painivat samojen kysymysten äärellä kuin me", Ronkainen sanoo.

Ronkainen työskenteli jo aiemmin SASKissa ohjelmapäällikkönä ja vastasi järjestön kehitysyhteistyöohjelmista. Tätä ennen hän on johtanut Reilun kaupan edistämisyhdistystä ja kansainvälistä solidaarisuussäätiötä.

Kehitysmaakokemusta Ronkaisella on Dominikaanisesta tasavallasta, jossa hän työskenteli kaksi vuotta Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan ja SASKin yhteystoimitsijana.

Ronkaisen tilalle SASKin ohjelmapäälliköksi siirtyy Riitta Soveri Kirkon ulkomaanavusta.

SASK on suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen kehitysyhteistyöjärjestö, jonka päärahoittajia ovat Suomen ulkoministeriö ja ammattijärjestöt. Tällä hetkellä SASKilla on käynnissä 70 kehitysyhteistyöhanketta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja EU:n lähialueilla.

kehitysyhteistyö  ay-liike 




Viite