Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

”Koko Euroopan laajuinen turkistarhauskielto on yhä lähempänä”

8.3.2013 12.09

Lasse Leipola

Slovenia luopuu turkistarhauksesta siirtymäajalla. Asiasta päätettiin eilen torstaina maan parlamentissa äänin 71–3. Vain kolme kuukautta sitten Hollanti teki vastaavan päätöksen.

”Koko Euroopan laajuinen turkistarhauskielto on yhä lähempänä. EU on jo kieltänyt vuodesta 2009 alkaen kissojen ja koirien turkisten myynnin ja tuonnin. Uskomme, että vastaava kielto kaikkien turkisten kohdalla toteutuu ennemmin tai myöhemmin”, sanoo toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton tiedotteessa.

”Slovenian parlamentti päätti lähes yksimielisesti lopettaa turkistarhauksen epäeettisenä elinkeinona. Eläinten hyvinvointi ei toteudu turkistarhojen Suomessakaan, ja saamme jatkuvasti uusia todisteita eläinten kärsimyksistä. Esimerkiksi se seikka, että jopa puolet tarhaketuista kärsii liikkumisvaikeuksista, kertoo siitä, että myös huonosti voiva eläin tuottaa huomattavaa taloudellista voittoa.”

Eläinsuojeluliitto Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta eläimille -yhdistys ja Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto keräsivät viime vuonna 69 381 allekirjoitusta turkistarhausta vastustavaan kansalaisaloitteeseen, joka on määrä käsitellä eduskunnassa tämän kevään aikana.

turkistarhaus 




Viite