Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

”Kuolemanrangaistus on siirtymässä historiaan”

10.4.2013 3.01

Lasse Leipola

Vain 21 maata suoritti viime vuonna teloituksia, arvioi ihmisoikeusjärjestö Amnesty. Vielä kymmenen vuotta sitten maita oli 28. Yhteensä viime vuonna teloitettiin ainakin 682 kuolemaantuomittua. Luvusta tosin puuttuvat ainakin kaikki Kiinan suorittamat teloitukset, koska niistä ei ole tietoa saatavilla.

Vaikka yleinen trendi on kuolemanrangaistuksista luopuminen, muun muassa Intiassa, Japanissa ja Pakistanissa teloitettiin viime vuonna ihmisiä tauon jälkeen.

”Takapakki, jota joissakin maissa otettiin viime vuonna, oli pettymys. Se ei kuitenkaan peitä sitä tosiasiaa, että kuolemanrangaistus on siirtymässä historiaan. Vain yksi valtio kymmenestä käyttää enää teloituksia”, ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro sanoo Amnestyn tiedotteessa.

”Teloituksia käyttäviltä hallituksilta alkavat olla argumentit vähissä. Ei ole todisteita siitä, että kuolemanrangaistus toimisi erityisenä pelotteena rikoksia vastaan. Todelliset syyt sen käyttöön löytyvätkin usein muualta. Myös viime vuonna hallitukset teloittivat ihmisiä poliittisista syistä”, Laajapuro sanoo.

Teloituksiin johtivat muun muassa luopuminen uskosta, jumalanpilkka sekä aviorikokset.

Euroopassa Valko-Venäjä on ainoa maa, joka teloittaa vankeja. Siellä pantiin viime vuonna täytäntöön ainakin kolme kuolemantuomiota.

ihmisoikeudet  rikollisuus  kuolemantuomio 




Viite