Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreät

Ozan Yanar.
 Brysselin kutsu. Ozan Yanar vaikuttaa nykyisin muun muassa Helsingin Vihreiden hallituksessa sekä vihreiden työllisyystyöryhmässä.Vihreät

 Brysselin kutsu. Ozan Yanar vaikuttaa nykyisin muun muassa Helsingin Vihreiden hallituksessa sekä vihreiden työllisyystyöryhmässä.

”Tulevaisuuden nimi” vihreiden ehdokkaaksi eurovaaleihin

20.1.2014 9.01

Lasse Leipola

Euroopan unionin on uudistuttava, jotta se voisi palauttaa kansalaistensa luottamuksen, sanoo eilen sunnuntaina ehdokkuutensa julkistanut Ozan Yanar. Vihreiden listoilta europarlamenttiin pyrkivä Yanar on 26-vuotias helsinkiläinen taloustieteen opiskelija.

”On tehtävä inhimillistä talouspolitiikkaa, jolla saadaan aikaan hyvinvointia, työpaikkoja ja kestävää talouskasvua. Vääränlainen politiikka voi johtaa arvokkaan rauhan ja luottamuksen projektin kaatumiseen”, Yanar sanoo vihreiden tiedotteessa.

14-vuotiaana Suomeen muuttanut turkkilaistaustainen Yanar oli yksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalien suurimmista ääniharavoista vuoden 2012 vaaleissa.

”Ozan Yanar on tulevaisuuden nimi, joka kannattaa painaa mieleen. Hänellä on osaamista ja näkemystä ja kyky innostaa ihmiset mukaan. Olen iloinen siitä, että vahva ehdokaslistamme täydentyy kiinnostavalla uudella nimellä, Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen sanoo.

Vihreiden 20 nimen eurovaalilistalta on julkistamatta vielä neljä nimeä.

vihreät  eurovaalit 




Viite