Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

”Yksikään kunta ei hyväksyisi ydinvoimalaa, jos riskeistä puhuttaisiin totta”

20.5.2013 8.55

Lasse Leipola

Ympäristöjärjestö Greenpeace muistuttaa, että Fukushiman vuoden 2011 maanjäristyksestä ja tsunamista alkunsa saanut ydinonnettomuus jatkuu yhä.

Esimerkiksi tuhoutuneiden reaktoreiden reaktorisydänten paikkaa ei tiedetä ja reaktorien sekä käytetyn polttoaineiden säilytysaltaiden jäähdytys perustuu väliaikaisiin ratkaisuihin. Vastikään huhtikuussa voimakkaasti säteilevää vettä valui ympäristöön.

”Fukushima osoitti karmeimmalla tavalla, millainen virhe ydinvoimaan sijoittaminen on ollut. On surullista, ettei ydinturmariskin ottaminen ollut edes tarpeellista. Ydinvoima on siirtymässä historiaan teknisesti aikansa eläneenä ja kalliina tapana tuottaa sähköä”, energiavastaava Jehki Härkönen sanoo järjestön tiedotteessa.

Hän muistuttaa, että monet läntiset teollisuusmaat ovat aloittaneet siirtymisen energiatehokkuuteen ja uusiutuviin perustuvaan energiamalliin.

”Suomessa sen sijaan poljetaan paikallaan. Meidän on lopetettava haikailu menneeseen maailmaan ja saatava tuulivoiman ja muun uusiutuvan energiantuotannon rakentaminen nopeasti vauhtiin. Mitä nopeammin Fennovoima lopettaa toimintansa ja Olkiluoto 4 haudataan, sitä nopeammin pääsemme modernisoimaan energiantuotantomme”, Härkönen sanoo.

Greenpeace osallistui eilen sunnuntaina Helsingin Roihuvuoressa järjestettyyn Hanami-juhlaan. Paikalla oli myös Fukushiman onnettomuuden autioittaman Futaban kaupungin entinen pormestari Katsutaka Idogawa.

”Yksikään kunta ei hyväksyisi ydinvoimalaa alueelleen, jos ydinvoiman riskeistä puhuttaisiin totta”, Idogawa sanoi.

ydinvoima 




Viite