Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Aktivistit haluavat pysäyttää ydinvoimalan rakentamisen – mitä tekee poliisi?

26.7.2012 11.25

Lasse Leipola

Ydinvoiman vastustajat järjestävät elokuussa jo kolmatta kertaa Olkiluoto Blockade -tapahtuman. Viime vuoden tapahtumassa poliisi otti kiinni noin 50 mielenosoittajaa, koska nämä yrittivät tukkia liikenteen työmaalle.

"Poliisi otti varoittamatta kiinni myös laillisesti mieltään osoittaneita henkilöitä ja esti median pääsyn tiesululle. Poliisin toimista jätettiin kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle sekä useita valituksia. Olkiluoto Blockade odottaa tänä vuonna poliisilta asianmukaisempaa käytöstä ja median esteetöntä pääsyä tapahtuma-alueille", järjestäjien tiedotteessa todetaan.

Heidän mukaansa mielenosoituksella halutaan muistuttaa että ydinvoima ei ole vastaus ilmastonmuutokseen, sillä myös sen tuotantoketju on riippuvainen fossiilisista polttoaineista.

"Uraanin louhinta, ydinsähkön tuottaminen ja jätteen loppusijoitus vaarantavat elinkelpoisen ympäristön sekä nyt että tulevaisuudessa."

ydinvoima 




Viite