Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Yle

Jonna Annelina.
Tulkinta. Jonna Järnefelt näyttelee Anneli Jäätteenmäkeä Timo Harakan ja Antti Karumon käsikirjoittamassa elokuvassa.Yle

Tulkinta. Jonna Järnefelt näyttelee Anneli Jäätteenmäkeä Timo Harakan ja Antti Karumon käsikirjoittamassa elokuvassa.

Aleksi Bardy kehuu Jäätteenmäki-elokuvaa

20.10.2009 11.40

Lasse Leipola

Käsikirjoittaja Aleksi Bardy kehuu TV1:n eilen esittämää Pääministeri-elokuvaa, jossa kerrattaan Anneli Jäätteenmäen lyhyeen pääministerikauteen johtaneita vaiheita.

”Mielestäni elokuva oli hyvä ja siinä oli mielenkiintoisia näkökulmia. Tekijät olivat osanneet mennä Jäätteenmäen nahkoihin, ja hahmosta oli saatu uskottava”, Bardy sanoo.

Hänen mielestään hyvin tehdyllä poliittisella elokuvalla on Suomessa tilausta, kunhan kertomukset ovat emotionaalisia, eivätkä sorru historiallisiksi oppitunneiksi.

Bardyn mukaan kotimainen 2000-luvun politiikka olisi elokuvantekijöille todellinen runsaudensarvi.

”Päällimmäisenä tulee mieleen tämä laillinen lahjonta, jonka hallitus on hyväksynyt. Illuusio siitä, että elämme demokratiassa olisi hedelmällinen lähtökohta”, Bardy sanoo.

Hänen mukaansa toinen kiinnostava aihepiiri on median viihteellistyminen ja poliitikkojen kovat paineet.

”Aika harva ymmärtää, kuinka vaikeaa on olla poliitikko. Jatkuvasti pitää olla esillä ja maine voi mennä helposti”, Bardy sanoo.

Hän muistuttaa, että politiikassa on aineksia myös komediaan.

”Jokainen joka on seurannut eduskunnan toimintaa läheltä, tietää millainen hiekkalaatikko se on.”

elokuvat 




Viite